Hyppää pääsisältöön

YleXPop Oulussa – mukana kesän kuumimmat artistit

Kesän parhaassa ilmaiskonsertissa esiintyvät Robin, Sanni, Anna Abreu, Stam1na ja JVG sekä yllätysvieraita.

YlexPop Anna Abreu // Kuva: Julius Konttinen

Oulussa lauantaina 31. toukokuuta järjestettävän YleXPopin kaikki esiintyjät on julkistettu. Ilmaiskonsertti alkaa klo 15 Oulun torilla ja tapahtumassa esiintyvätRobin, Sanni, Anna Abreu, Stam1na ja JVG. Konserttiin pääsee mukaan kuuntelemalla YleX:n suoraa radiolähetystä paikan päältä tai seuraamalla konserttia Yle Areenasta osoitteen ylex.fi kautta. TV2 näyttää keikkoja osin suorana ja osin koosteena klo 19 alkaen. YleX:n juontajat isännöivät lähetyksiä ja nostattavat paikalla tunnelmaa.

- Me ja Suomen parhaat artistit aloitamme kesän Oulussa turvallisesti toripolliisin valvovan silmän alla. Olemme tästä erittäin innoissamme, ja paikalla on käyty fiilistelemässä jo useamman kerran. On hienoa, että radion ja netin lisäksi TV2 lähtee tapahtumaan mukaan. Tulee iso ilta, YleX:n ohjelmapäällikkö Tomi Saarinen kertoo.

Iltakymmeneltä päättyvän YleXPopin jatkot järjestetään Oulun 45Specialissa. Jatkoilla esiintyvät YleX:n perjantai-illoista tutut Matti "Parasta Ennen" Airaksinen ja DJ Orion.

YleXPopissa kuullaan myös YleX:n uusi Kesäkumibiisi, jonka esittäjä paljastetaan toukokuussa. Vuoden 2013 Kesäkumibiisi, Cheekin ja Jukka Pojan kappale Jossu, kohosi listaykköseksi viime kesänä.