Hyppää pääsisältöön

YleX:n Viki kohtasi pahimman pelkonsa – kuinka kävi suurmäestä laskeutumisen?

YleX Jälki-istunnon juontaja Viki pelkää kuollakseen korkeita paikkoja. Kuinka Vikille kävi, kun tätä pyydettiin laskeutumaan köyden varassa alas Puijon suurmäestä?

Mäkkäri ja Viki Puijontornin juurella // Kuva: Hanne Kautto / YleX

YleX Jälki-istunto ja YleX Aamu kiersivät Halloween-viikonloppuna Bailumaratonin myötä erilaisissa juhlissa ympäri Suomea. Maraton liittyi Nenäpäivään ja sen avulla kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Heti reissun alussa laulaja Kasmir ja mediapersoona Axl Smith ottivat Jälki-istunnon Vikin jaMäkkärin haltuunsa ja veivät juontajat Kuopion Puijon K120-suurmäkeen. Hyppyrimäkeen noustiin hissillä, mutta juontajien oli tarkoitus tulla alas köyttä pitkin. 

Ensimmäisenä köyteen kiinnitettiin Mäkkäri, jolle laskeutuminen ei tuottanut ongelmia. Nopeasti maahan köyttä pitkin tullut juontaja tuuletti suoritustaan, mutta pelkäsi kollegansa puolesta.

- Aika siistiä. Mulla ei ole mitään korkeanpaikan kammoa, mutta jos kaverilla on kammo, niin onhan tuo pelottavaa. Viki tulee todella pelkäämään, Mäkkäri sanoi.

Ensimmäisen laskeutumisen jälkeen saatiin odottaa pitkä tovi, kun Viki yritti päättää tullako alas köyttä pitkin vai hissillä.

- Olen oikeasti ihan p**kana. Mua pelottaa ihan saakelisti, Viki manasi.

Kuinka Vikille kävi? Tuliko juontaja alas köyttä pitkin vai hissillä? Katso alta video, jossa Viki joutuu kohtaamaan pahimman pelkonsa.

Ennen laskeutumista juontajat lauloivat Maamme-laulun yhdessä Kasmirin ja Axl Smithin kanssa. Katso video alta.

Viki ja Mäkkäri kertovat Bailumaratonista myös Nenäpäivä show'ssa. Seuraa suoraa lähetystä TV2:lta perjantaina 7.11. klo 19:00 alkaen.