Hyppää pääsisältöön

YleX:n Toni jatkoon The Voice of Finlandissa

YleX:n Toni on selvittänyt tiensä jatkoon The Voice of Finlandin ensimmäisestä kaksintaisteluvaiheesta.

Toni Laaksonen // Kuva: Juliana Harkki

YleX Jatkojen juontaja, Toni, on päässyt jatkoon Nelosen The Voice of Finlandissa. Toni pääsi jatkoon kaksintaistelusta, jossa vastassa oli Jemina. Molemmat laulajat tulkitsivat parhaansa mukaan Dolly Partonin biisiä 9 to 5, joka oli joukkueen tähtivalmentajan Anne Mattilan valitsema.

- Ihan mahtavaa päästä jatkoon. Hienoa päästä vielä vetämään uudestaan tuolle lavalle, koska tuollaisen bändin kanssa esiintymisessä on aivan huikea fiilis, Toni kertoo YleX:lle.

Kaksintaistelussa toinen joutuu jättämään The Voice of Finlandin lavat taakseen. Tällä kertaa kohtalon koki Jemina. Toni hehkuttaa kilpakumppaniaan.

- Jos Jemina olisi mennyt jatkoon, ei mua kyllä sekään olisi haitannut, koska hän on niin huippu tyyppi ja hyvä laulaja.

Dolly Partonin biisi oli tietyiltä osin haasteellinen Tonin mielestä. Pienistä hankaumista huolimatta, se meni hyvin.

- Biisi ei ole kauhean mieluinen mulle, koska siinä lauletaan niin matalalta, enkä pääse käyttämään ääneni ylärekisteriä. Vähän epäilytti, että miten se tulee toimimaan.

The Voice of Finlandin seuraavassa vaiheessa on luvassa jälleen kaksintaistelua toista laulajaa vastaan. Tällä kertaa toni pääsee laulamaan itse valitsemaansa biisiä.

- Mun pitää alkaa miettimään, mikä on mun bravuuri. Biisinvalinta on vielä kesken, Toni sanoo.