Hyppää pääsisältöön

YleX:n juontaja tanssii tähtien kanssa: Salaisuuden pitäminen on ollut todella vaikeaa

Supersunnuntain Cristal Snow osallistuu MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Juontajan kisapari on ammattitanssija Kia Lehmuskoski.

Cristal Snow // Kuva: Juliana Harkki

Cristal Snow on koko kesän joutunut pidättelemään itseään suorassa lähetyksessä. Juontaja on tiennyt jo kolme kuukautta osallistumisestaan julkkisten tanssikilpailuun, mutta ei ole saanut puhua siitä kenellekään.

- Tosi vaikeata on ollut, varsinkin Supersunnuntain lähetysten takia. Nyt tuntuu, että taakka on nostettu harteilta, Snow sanoo.

Juontaja haaveili lapsena tanssijanurasta. Footloose, Flashdance, Dirty Dancing ja muut 1980-luvun ikoniset tanssielokuvat inspiroivat aikanaan Snowta.

- Kävin pari vuotta Kankaanpään naisvoimistelijoissa ottamassa jazztunteja. Olin siellä ainoa poika, joten pukuhuoneessa oli vähän epämukavia hetkiä, Snow kertoo.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa osallistujat opettelevat erilaisia paritansseja ja kisaavat sitten toisiaan vastaan. Snow jännittää eniten wienervalssin tyyppisiä vakiotansseja ja odottaa hikistä ja rytmikästä paso doblea. Juontaja aikoo tuoda räväkkyyttä ohjelman konseptiin.

- Olen ohjelman suuri fani. Kaikkein mielenkiintoisimmat jutut ovat tapahtuneet silloin, kuin jotain on rikottu tai asioilla on leikitelty. Haluan tuoda sitä meininkiä sinne, Snow sanoo.

Lue myös:

Juontaja sai munasta päähän – katso video

Rottakoe tuo esiin Cristal Snowssa piilevän sarjamurhaajan

Cristal Snow hukkasi luottokorttinsa – lisähaastetta Rottakokeeseen

Lähteet: YleX