Näpsäkästi 12.12.2012 kello 00:12 Suomen ensi-iltansa saava Hobitti – Odottamaton matka tempaisi katsojan sfääreihinsä - ehkä vähän turhankin riuskasti.
Vedetään nyt kortit heti pöytään. Olen nähnyt Taru Sormusten Herrasta -trilogian jokaisen osan ainakin neljä kertaa. Ne tarjoavat erinomaista todellisuudenpakoa kaikille meille arkeen kyllästyneille ja fantasiamaailmoihin helposti uppoaville. Oikeastaan suurin toiveeni Hobitti-elokuvasarjan ensimmäiseen osaan olikin, että se tempaisisi minut noin vain mennessään. Toivoin voivani kuvitella itseni puhaltelemassa piipusta savurenkaita ja hoitamassa kasvimaata hobittien kanssa idyllisessä, kesäisen vihreässä Konnusta, eikä rämpiä harmaassa, ankeassa Helsingissä lahkeet uitettuina tuulen temmatessa piponi lätäkköön. Siinä elokuva onnistui. Mennäänpä kuitenkin elokuvan alkuasetelmiin.
Alkukuva on Sormuksen ritarit -elokuvastakin tuttu. Maankoloon, ruohon alle rakennetussa, pyöreäovisessa talossaan Bilbo Reppuli rustailee hämmästyttävän kauniilla käsialalla muistelmiaan Frodolle. Illalla olisi luvassa Bilbon bileet, joihin myös Gandalf Harmaan odotetaan saapuvan. Tästähän siis myös Taru Sormusten Herrasta -trilogian ensimmäinen osa alkaa. Hobitti-tarinassa kuitenkin siirrytään tässä vaiheessa 60 vuotta ajassa taakse päin, jolloin nuori, vetreä Bilbo istuskelee kessutellen kuistillaan. Konnussa olonsa erittäin kotoisaksi tunteva, vähän laiskanpulskean oloinen hobitti ei riemusta pompi suurilla karvaisilla jaloillaan, kun Gandalf pyytää tätä osaksi 13 kääpiön seuruetta, jonka tarkoitus on vapauttaa Ereborin kääpiövaltakunta.
No, eihän Bilbo lopulta voi vastustaa kiusausta, ja tästä poljettiinkin rytinällä elokuva käyntiin. Uudenlaisesta HFR 3D -formaatista Bilbo ja 13 kääpiötä toivat uudenlaisen 3D -formaatin Suomeen – mutta mikä ihme on HFR 3D?ja taistelukohtausten loputtomasta putkesta arvostelijaa alkoi jo vähän heikottaa. Aluksi en ottanut kuuleviin korviini mediassa väännettyjä uutisia oksennuspussien tarpeellisuudesta elokuvaa katsellessa, mutta todeksi se oli myönnettävä omalla kohdallani. Itselläni myös päänsärky vaivasi loppupäivän ja kuumekin oli noussut elokuvan jälkeen. Neuvon lämpimästi herkimpiä katsojia ottamaan vaikka matkapahoinvointilääkkeen ennen elokuvan katsomista, mikäli sen aikoo uudella HFR 3D -formaatilla katsoa. Uuden formaatin kuva on selvästi perinteistä tarkempi ja ”dokumenttimaisempi”, mutta nopeissa liikkeissä ja kamera-ajoissa liika aitous vaan valitettavasti pisti pakin päälaelleen. Mutta mikäli 3D-elokuvista ylipäätään tykkää, kannattaa uusi formaatti käydä tarkistamassa.
Martin Freeman on Bilbona oikein lutuisen sympaattinen ja rooliinsa sopiva. Jatkuvasti vähän eksyneen oloinen hahmo tuo mieleen Freemanin roolin Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvan, aamutakki päällään lampsivana Arthur Dentinä. Myös loistavasta Konttori-komediasarjasta (se brittiversio!) tuttu näyttelijä tuo mukanaan hobiteille sopivaa tahatonta, jatkuvasti vähän pihalla olevaa komiikkaa. Myös kääpiöiden joukosta voi tunnistaa brittikomedioista tuttuja naamoja, kuten Rimakauhua ja rakkautta -sarjassakin vahvaa irkkuaksenttiaan vääntävä James Nesbitt. Loistavimman roolisuorituksen kuitenkin elokuvassa tekee Andy Serkisin tulkitsema Klonkku. Erittäin huolestuttavan pahasta skitsofreniasta kärsivä hahmo saa katsojan samalla raivon ja säälin partaalle.
Hobittissa nähdään samoja juonenkoukkuja ja tuttuja vähältä-piti-pelastuksia kuin Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa. Eivät ne oikeasti enää kymmenennen kerran niin kovasti yllätä. Jackson Kohta se on täällä - lue nämä faktat ennen Hobitin näkemistäNew Yorkisssa pidetyssä lehdistötilaisuudessa elokuvan olevan paljon komediallisempi kuin aiemman trilogian elokuvat. No, komiikka on monisyinen termi, mutta itseäni ei ainakaan alun ”näin hulvattomasti kääpiöt tiskaavat ja laulavat” -kohtaus, eikä syytökset hippivelhon sienien syömisestä ja piipun polttelusta liiemmin naurattaneet. Niin, ja samaisen hippivelhon ällösöpön siilin elvytyskohtaus jopa vähän pisti vihaksi. En elokuvaa missään nimessä suosittelisi lapsille, mutta en kuitenkaan millään keksi mitään muuta ihmisryhmää, johon kyseinen kohtaus olisi voinut vedota.
Mitään suurempaa elokuvahistoriaa elokuvan käsikirjoitus ainakaan ei tule luomaan, mutta tehtävänsä elokuva täytti ja jätti fanitytön tyytyväiseksi odottelemaan ensi vuoden joulukuussa ilmestyvää trilogian toista osaa Hobitti - Smaugin autioittama maa. Niin ja Neil Finnin lopputekstien aikana soiva Song of the Lonely Mountain, on paras leffabiisi pitkään aikaan. Aijaiaijaij!
Lähteet: YleX
