Hyppää pääsisältöön

Yle Areena siirtyi äly-tv-aikaan

Yle Areena on siirtynyt äly-tv-aikaan. Yle julkaisi tiistaina Samsungin uusimmissa, vuoden 2012 jälkeen julkaistuissa äly-tv-malleissa toimivan Areenan sovelluksen. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Samsungin sovelluskeskuksesta.

Yle Areena // Kuva: Yle

Jos tähän asti olet katsonut Yle Areenan ohjelmia haluamanasi ajankohtana tietokoneelta, nyt se on mahdollista tv-ruudulta ilman lisäpiuhoja. Yle julkaisi tiistaina uuden Yle Areenan äly-tv-sovelluksen Samsungin vastaanottimille.

Yle Internetin palvelupäällikkö Kari Haakana perustelee Samsungin äly-tv:n valintaa sovelluksen tekemiselle sillä, että merkki on Suomen ostetuin.

- Jostakin täytyy lähteä liikkeelle. Jatkossa sovellus on tarkoitus tehdä myös muille alustoille. Yle Areena -sovelluksen voi käydä itse hakemassa tv:n sovelluskeskuksesta, joka on samanlainen toiminto, kuin esimerkiksi älypuhelinten sovelluskaupat, Haakana toteaa.

Yle Areenan sovellus on äly-tv:ssä yksi muiden joukossa. Kotimaisten kaupallisten toimijoiden, Kolmosen ja Nelosen, sovellukset Samsungin äly-tv:stä löytyvät myös, samoin esimerkiksi YouTube ja monia muita videosovelluksia.

- Sovelluksella pystyy katsomaan kaikkea sitä sisältöä, mitä Areenassa on tietokoneellakin saatavissa. Sen käyttölogiikka ja luokittelu on samanlainen kuin verkkopalvelussa.

Suorissa jakoa perinteisten tv-kanavien ja Areenan välillä äly-tv:ssä

Yle Areenan äly-tv-sovellukseen ei ole tuotu tv-kanavia eli kanavien perinteistä ohjelmavirtaa sellaisenaan. Sen sijaan Areenan omat suorat lähetykset, esimerkiksi urheilutapahtumista, ovat saatavilla.

Areenassa on nähty kesällä monia jalkapallo-aiheisia "rinnakkaislähetyksiä" sekä erityisiä Areenaan tehtyjä tiedotustilaisuuksia ja RSO:n konsertteja. Tämä on sellaista videosisältöä, jota ei lähetetä perinteisen broadcast-verkon tv-kanavien kautta.

- En usko, että tämä palvelu mitenkään uhkaa broadcast-tuotantoa. Päinvastoin. Se tuo uudenlaisia käyttömahdollisuuksia sille sisällölle, jota myös kanavilla esitetään. Ei voi puhua kilpailusta, vaan tämä on uudenlainen käyttötapa, Yle Internetin Kari Haakana sanoo.

Yleen on yleisön taholta tullut paljon toiveita äly-tv-sovellusten julkaisusta ja kehitysehdotuksia appsin käyttölogiikkaan.

Lue lisää Yle Uutisista!

Lähteet: Yle Uutiset