Hyppää pääsisältöön

Yhdysvaltalainen hip hop -artisti araabMUZIK keikoille Suomeen

Hip hop -artisti araabMUZIK saapuu klubikeikoille Helsingin Ääniwalliin ja Tampereen Pakkahuoneelle 6. ja 7. helmikuuta 2015.

araabMUZIK

AraabMUZIK, oikealta nimeltään Abraham Orellana, tekee helmikuussa Suomessa kaksi klubikeikkaa. AraabMUZIK tunnetaan legendaarisen MPC-samplerin taitajana, jonka uralle mahtuu yhteistyötä useiden tunnettujen artistien kanssa, kuten Azealia Banks, ASAP Rocky ja 50 Cent. Livenä AraabMUZIK yhdistelee elektronisen musiikin ja modernin hip hopin parhaita puolia tuoreella tavalla.

AraabMUZIKIN viimeisin kokopitkä albumi For Professional Use Only 2 julkaistiin heinäkuussa 2014. AraabMUZIK on esiintynyt Suomessa aikaisemmin kahdesti – Flow Festivaaleilla vuonna 2012 ja Helsingin Tavastialla vuonna 2013.

Helsingin Ääniwallissa AraabMUZIKIA lämmittelee turkulainen rap-artisti Tippa-T, jonka elokuussa 2014 julkaistu Nuari kukko -ep on saanut laajalti huomiota niin radiossa kuin printtimediassakin.

Tampereen Pakkahuoneen keikka on osa Valoa Festivalia. AraabMUZIKin lisäksi Valoa Festivalin ulkomaiseen artistikaartiin kuuluvat muun muassa The Jayhawks -yhtyeestä tuttu Mark Olson(USA) ja belgialainen nu disco -projekti Aeroplane. Kotimaisista esiintyjistä lavalle nousevat esimerkiksi indie folk -duo Eva & Manu, kovasta nosteesta nauttiva Atomirotta, punk rock -ryhmätTeksti-TV 666 ja Pää Kii sekä rap-aktit Solonen ja Kosola, Heikki Kuula, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki.

Molempien keikkojen liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 24.11. klo 09.00.