Hyppää pääsisältöön

Whitney Houston - tähtitaivaalta huumehelvettiin

 Viikonloppuna 48-vuoden iässä menehtynyt laulajatähti päätyi parrasvaloista huumehelvettiin. The Sun-lehti kertoo laulajan uran varjoisasta puolesta.

whitney houston // Kuva: Whitney Houston / Facebook

Kultaisella 80-luvulla Whitney Houston oli yksi maailman parhaiten myyviä artisteja. Suosion mukana kuvioon tulivat kuitenkin myös huumeet - ne veivät laulajan traagiseen syöksykierteeseen. Vielä vuonna 2002 tähti kielsi huumeiden käytön tv-haastattelussa. Tuolloin Huoston sanoi, että hän tienaa liikaa polttaakseen crackiä. Vuonna 2009 laulaja kuitenkin paljasti Oprah Winfreyn ohjelmassa, että naituaan poptähti Bobby Brownin 90-luvulla, hän oli päätynyt narkkariksi.

Houstonin päihdepalettii sisälsi kokaiinia, pilveä ja lääkkeitä. Pahin aine oli kuitenkin katunarkkareiden suosiossa oleva crack, joka oli tuhota Houstonin ikonisen äänen.

Vaikka laulaja tienasi uransa aikana miljoonia ja taas miljoonia, vuonna 2006 lehtien sivut täyttyivät uutisista joissa kerrottiin laulajatähden satojen tuhansien veloista. Tämä siitäkin huolimatta, että hän oli 2001 solminut lähes 78 miljoonan euron levydiilin. Houston kertoi, että hän osti huumeita kilokaupalla kerrallaan. Diilerit poistuivat Whitneyn kämpiltä laulajan musiikilla ansaitut rahat taskussaan.

Viimeisinä vuosinaan Houston pyrki huumeista eroon ravaamalla vieroitushoidoissa. Vuonna 2010 hän kertoi Oprahille olevansa huumeista vapaa.

Vain muutamia päiviä ennen Houstonin kuolemaa, huhuttiin että laulaja olisi täysin tyhjätasku.

Lähteet: The Sun