Hyppää pääsisältöön

Vuoden opinnoilla life coachiksi - mistä elämäntaidon valmennuksesta on kyse?

Vuoden koulutuksen käyneitä elämäntaidon valmentajia on Suomessa jo satoja. Mistä life coachaamisessa on kyse, sen selvitti YleX Etusivun JP.

Teemu Karppinen on personal trainer ja elämäntaidon valmentaja.

Personal trainerina työskentelevä Teemu Karppinen on käynyt vuoden kestävän elämäntaidon valmennuskurssin.

- Nykyään vauhti on kova eikä mieli oikein tahdo pysyä mukana. Ei enää tiedetä mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Jos ajatellaan vaikka lomamatkoja, niitä saatetaan suunnitella minuuttiaikataululla. Omalle elämälle minkäänlaista suunnitelmaa ei kuitenkaan ole, Karppinen vertailee.

Elämäntaidon valmentamisessa on Karppisen mukaan kyse muun muassa oman suunnan selvittämisestä.

- Mihin haluan mennä, mitä haluan tehdä ja miten saada omat arvot ja ajankäyttö kohtaamaan. Jo peruskoulussa alkaa tulla ajattelumalleja ja rakenteita mitä voi tehdä ja mitä ei. Ajattelen itse, että kuka tahansa voi tehdä mitä vain, tai ainakin jotain siitä läheltä.

Psykologiliiton puheenjohtaja on arvostellut, ettei elämäntapakoulutuksia valvota tarpeeksi.

- En itse koe sitä tuolla tavalla, Meillä oli erittäin kattava soveltuvuuskoe emmekä lähtökohtaisesti saa antaa neuvoja asiakkaalle, vaan asiakkaasta itsestään lähtee ratkaisut. Jos asiakkaalle tulee hyvä fiilis ja hän inspiroituu elämästä, näen sen vain hyvänä juttuna.

Kuuntele alla olevasta haastattelusta, millainen vuoden kestävä koulutus on ja millainen asiakaskunta Karppisella on.

Lähteet: YleX