Hyppää pääsisältöön

Viisi kotimaista bändiä tekee paluun Ylen uudessa ohjelmassa

Ylen uusi viihdeohjelma We Want More tuo takaisin viisi suomalaisten suosikkibändiä.

We Want More // Kuva: Yle / We Want More

Ylen uusi yhdeksänosainen viihdeohjelma We Want More tuo suomalaisyleisön eteen kauan kaivattuja, aikanaan lopettaneita bändejä. Toisten bändien matka kesti yli vuosikymmenen, toisilla tähti paloi kirkkaasti ja nopeasti loppuun. Bändejä on viisi ja ne edustavat kaikki täysin eri musiikkigenrejä. We Want More -livekonsertin juontavat Kristiina Komulainen ja Sebastian Rejman.

- On ihanaa olla mukana antamassa ihmisille se ai niin tämä biisi -fiilis. Kaikilla on näihin bändeihin tunnesiteitä, ja tykkään olla mukana tällaisessa tiimissä, joka mahdollistaa muille tämän saman kokemuksen, Komulainen sanoo.

Sarjan edetessä tutustutaan jokaisen yhtyeen suosion vuosiin ja hajoamisen syihin. Ohjelma avaa vanhat solmut bändiläisten välillä ja näyttää kuinka elämä on muuttunut bändin lopettamisen jälkeen. Yhtyeet palaavat treenikselle, säveltämään, studioon ja lopulta suuren yleisön eteen yhteiselle paluukeikalle Espoon Barona Areenalle.

Marraskuinen livekeikka jännittää esiintyjiä, joista osa ei ole koskenut entiseen instrumenttiinsa vuosiin. Ohjelmaan osallistuvat bändit julkistetaan 5.8.2014.

We Want More Yle TV2:ssa lauantaisin 13.9.2014 alkaen.

Mitkä bändit sinä tahtoisit nähdä? Osallistu äänestyksen ja lue lisää ohjelmasta.

Lähteet: Yle