Hyppää pääsisältöön

Väestöliitto: joillekin alle 15-vuotiaille ei myydä kondomeja

Kondomiostoksilla ei pitäisi pelätä ainakaan ikärajaa.

Kuvituskuva // Kuva: EPA/BAGUS INDAHONO

Väestöliiton Poikien Puhelimeen on soitettu sen viisi vuotisen historian aikana joitain kymmeniä puheluita, joissa nuori kertoo, että kaupan tai kioskin myyjä ei ole suostunut myymään kondomeja. Väestöliiton hankekoordinaattori Mika Lehtonen kertoo, että useimmiten näitä puheluita tulee keväisin.

- Puheluissa ei haluta sen enempää yksilöidä, missä näin on tapahtunut. Oletuksena on, että jotkut kioskit näin toimivat. Ei ole koskaan kuultu, että olisi jossain marketissa näin käynyt.

Lehtonen sanoo, ettei pysty päättelemään, onko kyseessä jonkun tietyn alueen ongelma. Puheluita heille tulee ympäri Suomen.

- Ne pojat on noin 11-14-vuotiaita, jotka meille soittaa ja sanoo, että heille ei kondomeja myydä. Jos tuon ikäisenä tulee nolatuksi, vähätellyksi tässä asiassa, niin kyllähän se vaikeuttaa myöhemminkin asiaa.

Asia on sen takia vakava, että kondomin hankkiminen ja käyttäminen olisi hyvä opetella jo ennen kuin niitä oikeasti tarvitsee. Lehtosen mielestä kondomeja vähätellään vieläkin.

- Niistä tehdään jollain tavalla mystinen juttu, kun päin vastoin pitäisi pojille opettaa, että se on ihan normaalia joka päiväistä systeemiä. Heillä on oikeus suojata itsensä seksitaudeilta ja myöskin päättää siitä, koska heistä tulee isiä. Eli kondomeista pitäisi kertoa tapana hallita elämäänsä.

Kondomien ostamiseen ei ole mitään lain määrämää ikärajaa. Siksi onkin omituista, että jotkut myyjät alkaneet seksuaalivalistajiksi. Mika Lehtonen miettii, että onko näissä tapauksissa ollut taustalla myyjän omat arvot vai ovatko ne olleet yrityksiä suojella nuoria kondomin ostajia joltain.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää tätä myös omituisena.

- Mun mielestä seksuaalikasvatus ei kuulu myyjien tehtäviin. Ei myyjä voi tietää, mitä siellä on taustalla, minkälaisia ajatuksia tai minkä ikäinen nuori on ihan tarkkaan. Kyllä kasvatuspuoli kuuluu koteihin, kouluihin ja viranomaisille.

Ikärajoitetut tuotteet on hyvin tarkkaan käyty läpi myyjien koulutuksessa: alkoholi, tupakat ja uhkapelaaminen. Kondomit eivät niihin kuulu.

Näyttöä laajemmasta ilmiöstä ei ole, on vain muutamia kymmeniä puheluita Poikien Puhelimeen. Luoto sanoo, että tämän takia ei ole tarpeen vielä järjestää myyjille uutta ohjeistusta kondomien myynnistä.

- Vaikka nämä ovat harmillisia tapauksia, niin niiden osuus on kovin pieni ja ne ovat yksittäisiä tapauksia. Suomessa on päivittäin miljoonia ostotapahtumia ja en usko, että tässä ohjeistuksella saavutettaisiin mitään.