Hyppää pääsisältöön

Uusi biisi vuoti nettiin ennen aikojaan - HIM julkaisee uuden singlen tänään

HIM-yhtyeen uusi biisi ilmestyi nettiin kaksi viikkoa ennen suunniteltua julkaisua. Nyt kappale on saatavilla download-kaupoista.

HIM // Kuva: facebook.com/theheartagram

HIM juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista olemassa oloaan julkaisemalla kokoelman XX – Two Decades of Love Metal 26. lokakuuta. Juhlakokoelma sisältää yhden uuden kappaleen, Strange World, joka ilmestyi viime torstaina YouTubeen, kaksi viikkoa ennen suunniteltua julkaisua. Single on saatavilla download-kaupoista tänään.

HIM työstää parhaillaan uutta, talvella 2013 julkaistavaa studioalbumia. Kiertueilla ja festivaaleilla HIM nähdään kevään, kesän ja syksyn 2013 aikana. Tämän vuoden lopussa yhtye esiintyy legendaarisilla Helldone Festivaaleilla neljänä iltana peräkkäin. Festivaali tiedottaa tarkemmin lippujen myyntiintulosta ja aikatauluista lähiaikoina.

Stange World soi Uuden musiikin aamuvuorossa tänään kymmenen jälkeen ja kuulijoilta se sai YleX:n Shoutboxissa niin ylistystä kuin kritiikkiäkin:

- Olen aina pitänyt HIMistä, mutta aika vaisuksi jäi tämä..

- On kyllä tunnistettavaa HIM:iä. Harmi vaan, ettei tää tarjoa mitään uutta. Voisi ihan yhtä hyvin olla vaikka 10 vuotta vanha biisi.

- Joo kyllähän tää HIM melodisen rockin osaa hienosti. Onko Ville heittäny viskin juomisen vai, kun ääni kuulostaa paljon "sileämmältä" kuin ennen?