Hyppää pääsisältöön

Uniklubin Jussi: Ei olla vielä päätetty vierailevia räppäreitä tulevalle levylle

YleX Iltapäivässä kuultiin tänään uutta Uniklubia. Yhtyeen laulaja Jussi Selo kävi YleX Iltapäivän Rytmibarometrivieraana ja toi mukanaan kappaleen Sydän janoaa.

Jussi Selo // Kuva: Jenni Poikelus

Muutaman vuoden hiljaiseloa viettänyt Uniklubi on julkaissut nyt uutta musiikkia. Tänään YleX Iltapäivän Mitä mieltä olet Uniklubin kappaleesta Sydän janoaa?kuultiin Sydän janoaa -kappale, joka on Jussi Selon mukaan tunnistettavaa Uniklubia.

- Vaikkei tämä ole sieltä rokimmasta päästä, niin kyllä siitä kuulee mikä bändi on kyseessä, laulaja toteaa.

Tauon aikana Uniklubissa on tapahtunut miehistömuutoksia, jotka Selon mukaan johtuivat täysin musiikillisista syistä.

- Päällimmäinen syy on se, että on ollut muita visioita ja ei ehkä ole saanut toteuttaa itseään niin kuin haluaisi. Yhtyeestä lähteneillä Teemulla ja Antilla on yhteinen bändiproggis, jota he tekevät nyt täysillä, hän kertoo ja toivottaa samalla uudet jäsenet, Teemu Mäntykorven ja Jani Auvisen tervetulleeksi bändiin.

Parhaillaan uutta levyä työstävä Uniklubi tuli tunnetuksi vuonna 2004 suomenkielisellä rockmusiikilla. Suuria musiikillisia muutoksia yhtye ei ole tehnyt.

- En tiedä tehdäänkö me kauhean trendikästä musiikkia tällä hetkellä. Mutta meidän fanien ei tarvitse pelätä, että alettaisiin tehdä syntikkapoppia. Ei me olla vielä päätetty meidän tulevalle levylle vierailevia räppäreitäkään, Selo naureskelee.

Lähteet: YleX Iltapäivä