Hyppää pääsisältöön

UMK-tuomari Redrama: Täytyy muistaa miten murskaavalta palaute voi tuntua

Redrama kertoo UMK-tuomaroinnin olevan tänä vuonna vaikeampaa, mutta myös hauskempaa. Empaattinen tuomari kertoo peilailevansa omia kokemuksiaan antaessaan palautetta UMK-esiintyjille.

UMK-tuomari Redrama // Kuva: Tom Hakala / Anatom Pictures

Redrama piipahti tällä viikolla YleX Jatkoilla vieraana. UMK-tuomarinakin toimiva Redrama kertoi kiireen olevan aina positiivinen asia – etenkin jos kalenteri on täynnä hyviä juttuja. Redrama tietää, miten murskaavalta palautteen saaminen tuntua ja yrittää pitää sen mielessä UMK-artistien esityksiä arvioidessaan.

- Jos ajattelee muita lauluohjelmia, niin se Idolsin dissailukulma oli hauskaa ehkä kahden kauden verran. Sitten se oli jo tylsää. UMK on kuitenkin vasta alussa. Toivottavasti saadaan jatkaa vielä samalla porukalla, eikä saada potkuja, Redrama nauraa.

Redrama kertoo saaneeensa uransa alkuaikoina kritiikkiä ja olevansa nyt kiitollinen siitä. Hän sanoo, että myös UMK-tuomareiden tulee muistaa ,millaista negatiivisen palautteen saaminen on.

- Täytyy muistaa miten tärkeää se palautteen saaminen on, mutta myös miten murskaavaa se voi olla. Kun itse on kokenut sen, niin se tunne ei unohdu. Myöhemmin siihen on saanut perspektiiviä, mutta siihen aikaan ajatteli vain, ettei minusta pidetä. Nykyään sen osaa myöntää, että toiset olivat oikeassa.

UMK-finaali käydään tulevana lauantaina 1.2. Lue lisää UMK:n kotisivuilta!

Lähteet: YleX Jatkot