Hyppää pääsisältöön

Tutkimus: Jo muutaman minuutin viikoittainen kuntoilu saattaa pidentää elämää

Tuntikausien kuntosalilla huhkiminen saattaa tutkimuksen mukaan olla ajanhukkaa, sillä kuntoilun terveysvaikutukset saavuttaa jo muutaman minuutin viikottaisella tehoharjoittelulla.

Lenkkarironttonen!

Tutkijat ovat havainneet, että jokainen meistä reagoi kuntoiluun eri tavalla. BBC:n toimittaja Michael Mosley testasi asiaa maanantaina nähdyssä Prisma dokumentissa.

Birminghamin yliopiston professori Jamie Timmons kumoaa vallalla olevat liikuntasuositukset, sillä eri ihmiset reagoivat liikuntaan eri tavoin.

-Suositukset perustuvat keskiarvoon ja siihen, miten ihmiset keskimäärin reagoivat kuntoiluun. Ei ole mitään takeita siitä, että suositusten mukainen toiminta johtaa toivottuihin tuloksiin, Timmons sanoo.

Timmons oli yksi neljä vuotta kestäneen tutkimuksen tutkijoista. Tutkimuksessa tuhat ihmistä kuntoili neljä tuntia viikossa 20 viikon ajan. Kokeissa paljastui, että kaikkien koehenkilöiden kunto parani, mutta eri henkilöt reagoivat samaan kuntoilumäärään eri tavoin. Syy tähän löytyy geeneistä.

Tutkimukseen osallistuneista 20 prosenttia kuului niin sanottuun huippuryhmään, johon kuntoilu vaikutti todella suuresti. 15 prosenttia kokeeseen osallistuneista taas ei hyötynyt samasta kuntoilumäärästä juuri lainkaan.

- Kuntoilua on pidettävä vain yhtenä tapana parantaa terveyttä, ja sitä täytyy muokata kaikkien tarpeisiin sopivaksi, Timmons sanoo.

HIT-harjoittelussa treenataan täysillä

Toimittaja Michael Mosley ottaa geenitestin, joka selvittää, mihin ryhmään hän kuuluu. Mosley on ensimmäinen testattava kliinisen testiryhmän ulkopuolelta. Mosley laitettiin insuliinitestiin, jolla selvitettiin hänen elimistönsä kyky poistaa sokeria, sekä kuntotestiin, jossa selvitettiin hänen hapenottokykynsä. Insuliini poistaa sokeria verestä ja mikäli insuliini lakkaa toimimasta, uhkaa diabetes. Hapenottokyky taas vaikuttaa merkittävästi terveyteen. Hapenottokyvyn ja insuliiniherkkyyden parantaminen siis pidentää elämää.

Jamie Timmons esittelee Mosleylle HIT-harjoittelun (High Intensity Training eli korkean intensiteetin harjoittelu), jossa henkilön ei tarvitse kuntoilla viikoittain kuin kolme minuuttia. Nuo kolme minuuttia vaikuttavat suuresti insuliiniherkkyyden parantamiseen. HIT-harjoittelussa harrastetaan liikuntaa täydellä teholla kolme kertaa viikossa minuutin ajan, 20 sekunnin jaksoissa.

- Eihän se ole yhtään mitään! Mosley tuumaa harjoitteluun tarvittavasta ajasta.

- Harjoituksessa on olennaisinta, että se purkaa lihasten glykogeenivarastoja, joihin kertyy sokeria. Lihas lähettää verenkiertoon signaalin, että se tarvitsee lisää sokeria. Lenkkeillessä lihaskudoksesta aktivoituu vain noin 20-30 prosenttia, tässä aktivoitumisaste on 70-80 prosenttia, Timmons kertoo.

Mosley testasi HIT-harjoittelua kuukauden ajan. Kuukauteen sisältyi siis hurjat 12 minuuttia intensiivistä treenausta. Nuo 12 minuuttia kuitenkin tehosivat selvästi, sillä Mosleyn sokeriarvot alenivat 15 prosenttia ja insuliiniherkkyys parani 23 prosentilla. Mosleyn hapenottokyky ei kuukauden aikana kuitenkaan parantunut, mutta se oli Timmonsin mukaan geenitestin perusteella jo tiedossa. Mosley kuuluu valitettavasti niihin ihmisiin, joihin liikunta ei merkittävästi vaikuta.

HIT-harjoittelu ei sovi kaikille, sillä se on lyhyestä kestostaan huolimatta todella rankkaa.

Katso koko dokumentti alta.

Lähteet: BBC, Yle Areena