Hyppää pääsisältöön

Tuska ja Rock the Beach -viikonloppu oli Helsingin poliisille kesän kiireisin

Helsingin festivaalipainotteinen viikonloppu oli poliisin kannalta koko kesän vilkkain. Poliisia työllistivät viikonloppuna etenkin päihtyneet ihmiset ja pahoinpitelyt, mutta vakavimmilta väkivallanteoilta vältyttiin.

Stone Sour Rock the Beach -festivaaleilla 26.6.2013 // Kuva: Maria Rautio

Helsingissä järjestettiin Rock The Beach- ja Tuska Festivaalit sekä Helsinki Pride samana viikonloppuna. Helsingin poliisilaitoksen komisario Jere Roimu sanoo, että esimerkiksi Rock the Beach ja Tuska -festivaalien lähes kaikki häiriökäyttäytymiset tapahtuivat kuitenkin festarialueiden ulkopuolella.

- Tottakai se näkyy poliisille, kun on lämmin sää, ihmisillä ei ole kiire lähteä kotiin viimeisellä bussilla ja pistetään vuorokausi ympäri kaupungilla juhlien. Näillä suurilla festivaaleilla oli kuitenkin erittäin ammattitaitoiset järjestäjät ja poliisin tehtäväksi jäi lähinnä sivusta seuraaminen, Roimu sanoo Yle Uutisille.

Hietaniemessä ensimmäistä kertaa pidetty Rock The Beach -tapahtuma houkutteli järjestäjien mukaan yhteensä 51 000 kävijää. Metallimusiikkifestivaali Tuska puolestaan keräsi Helsingin Suvilahteen 25 000 ihmistä.

Lähteet: Yle Uutiset