Hyppää pääsisältöön

Tuhoa, kuolemaa ja mahtipontista musiikkia – katso Hobitti-elokuvan viimeinen traileri

Hobitti – Viiden armeijan taistelu -elokuvasta on hassuttelu kaukana.

Hobitti - Viiden armeijan taistelu // Kuva: Warner Bros.

Peter Jacksonin ohjaama Hobitti – Viiden armeijan taistelu saa ensi-iltansa Suomessa keskiviikkona 10. joulukuuta. Elokuvan lipunmyynti alkaa 22. marraskuuta. Faneilla on mahdollisuus hakea lippunsa ensimmäisiin näytöksiin perinteeksi muodostuneessa jonotusyötapahtumassa Helsingin Tennispalatsissa.

Viimeisen Hobitti – Viiden armeijan taistelu -trailerin perusteella trilogian ensimmäisen osan huumoripitoinen kohellus on jätetty kokonaan pois. Kauhuja lietsovan promovideon musiikki myötäilee trailereissa usein kuultua ja muun muassa Unelmien sielunmessu -elokuvasta tuttuaLux Aeterna -kappaletta.

Hobitti-trilogia perustuu J.R.R. Tolkienin kirjaan Hobitti eli sinne ja takaisin. Teos sijoittuu aikaan ennen Taru Sormusten Herrasta -kirjasarjan tapahtumia.

Katso alta Hobitti – Viiden armeijan taistelu -elokuvan viimeinen traileri.