Hyppää pääsisältöön

Tulevaisuuden mainonta mittaa mielialasi

Xbox 360 -pelikonsolin ja eleohjaushärveli Kinectin suunnitellut Microsoft on jättänyt mielenkiintoisen patenttihakemuksen.

Xbox 360 ja Kinect. // Kuva: EPA/OLIVER BERG

Kohdistettu internet-mainonta on vielä lapsen kengissään, vaikka netissä mainoksia koitetaankin jo suunnata surffailijan sukupuolen, iän ja sijainnin perusteella. Tulevaisuuden teknologia saattaa jopa tunnistaa käyttäjän mielialan ja valikoida sen perusteella esitettävän mainoksen.

Microsoftin jättämän patenttihakemuksen uumoillaan käyttävän hyväkseen liikkeentunnistuslaite Kinectiä. Tähän mennessä eleohjauksella toimiviin peleihin tarkoitettu Kinect tallentaisi käyttäjien liikkeet ja ohjaisi kerätyn datan algoritmin läpi. Tuloksien perusteella voisi päätellä, onko henkilö esimerkiksi iloisella, surullisella tai vihaisella tuulella, jonka jälkeen ruutuun lävähtäisi kuluttajalle räätälöity mainos.

- Mainoskoneisto valitsee mainokset, jotka käyttäjädatan perusteella vastaavat mainostajien jättämiä haluttuja tunnetiloja, patenttihakemuksessa sanotaan.

Internet Explorer -selaimensa Xboxeihin syksyllä tuovan Microsoftin tiedetään suunnittelevan tuleviin videopeleihin mielialatunnistusta käyttäviä toimintoja, mutta idean hyödyntämistä mainonnassa ei yhtiö ole vielä kommentoinut. Patenttihakemuksen bongannut ItProPortal.com -sivusto epäilee, että niinkin henkilökohtaista informaatiota kuin elekieli käyttäjältään keräävä järjestelmä voi aiheuttaa närää. Parhaimmillaan keksintö voi kuitenkin taata kuluttajalle miellyttävämpiä internet-kokemuksia.

Suomessa Microsoftin patenttihakemuksesta kertoi ensimmäisenä MicroPC.

Lähteet: ItProPortal