Hyppää pääsisältöön

Toni Wirtanen sai inspiraation uuteen tatuointiin fanilta

Apulannan solistilla on selvät sävelet uuden tatuoinnin suhteen, mikäli ajatus siirtyy teorian tasolta iholle asti.

Toni Wirtanen Apulanta-yhtyeestä YleX Aamun vieraana // Kuva: Alma Hätönen

YleX Iltapäivä tivasi Apulannan solistilta, minkä yhtyeen logon tämä voisi hakata omaan hihaansa? Toni Wirtanen kertoi inspiroituneensa Apulannan tatuoinnilla varustetusta yhtyeen fanista, jonka kanssa hän oli vastikään poseerannut kaverikuvassa Facebookissa.

- Mun pitäisi teoriassa laittaa sillä tavalla, että toiseen käteen tulisi Misfits-yhtyeen Crimson ghost -kallo ja toiseen käteen Danzigin se vähän häijympi. Siitä tulisi sellainen tuplakallo, bändejä fanittava Wirtanen visioi.

Muusikko kertoo näkevänsä vuosi vuodelta enemmän Apulanta-tatuointeja, mutta erityisen hyvin hän muistaa ne, jotka on nähnyt uransa alkuvaiheessa.

- Mielessäni palaa kirkkaana varhaisimmat tatskat, jollainen löytyi muun muassa eräältä Rovaniemen jullilta ja yhdeltä muikkelilta, jolla oli laitettu logo käteen, mies muistelee.

- Ensimmäiset tatuoinnit olivat todella pysäyttäviä, kun niihin törmäsi. Ilmeisesti meidän bändi on merkinnyt ihmisille aika paljon, Wirtanen pohtii.

Lähteet: YleX Iltapäivä