Hyppää pääsisältöön

Tiesitkö tämän Anne Kukkohovista - esiintyi alasti ysärimusavideolla

Oma Lista -ohjelmassa vieraillut Anne Kukkohovi muisteli menneitä ja katsoi tulevaan.

YleX Aamun vieraana Anne Kukkohovi

Anne Kukkohovi tunnetaan malliuransa lisäksi parhaiten Suomen Huippumalli Haussa -ohjelmasta, jossa Kukkohovi on ollut mukana alusta asti. Nyt hän pääsee toisenlaiseen maastoon, kun hän juontaa Emma Gaalan yhdessä Mica Ikosen kanssa. Kukkohovi on uudesta tehtävästä innoissaan, mutta jännittää suoraa lähetystä.

- Tosi hauskaa välillä olla jossakin muussa yhteydessä, kun aina ja iankaikkisesti sen malli- ja tyyliasioiden puitteissa. Vaikka mä rakastankin niitä, niin välillä itse kyllästyy aiheeseen. Gaalan julkkaritilaisuudessa oli mielettömän mielenkiintoista tarkkailla artisteja, että miten erilaista porukkaa ne on verrattuna muotiporukkaan, Kukkohovi kertoo.

Anne Kukkohovi valitsi Oma Lista -ohjelmaan The Beloved -yhtyeen Sweet harmony -kappaleen, jonka musiikkivideolla Kukkohovi esiintyy muiden mallien kanssa – alasti. Hän oli omien sanojensa mukaan silloin ”20-vuotias ja ihan pihalla.”

- Muistan, kun musiikkivideon kuvauksissa multa kysyttiin, että ”Is your fanny done?” Olin ihan, että anteeksi mitä? Sitten joku selitti mulle, että ”Mene tuonne, niin sut meikataan ja laitetaan”, Kukkohovi naureskelee.

Sweet Harmony -musiikkivideon kuvauksissa näkyi myös mallimaailman nurja puoli.

- Yksi mimmi oli siellä ihan huumeissa. Tosi kaunis tyttö, mutta se ei meinannut pysyä pystyssä. Se itse asiassa näkyy siinä videolla, että se ei ole selvin päin, Kukkohovi muistelee.