Hyppää pääsisältöön

The Rasmus-Laurilta toinen soololevy

Lauri Ylönen viimeistelee parhaillaan toista sooloalbumiaan, joka julkaistaan syyskuussa.

Lauri

Lauri Ylösen uuden albumin ensimmäinen sinkku She´s A Bomb julkaistaan 15. maaliskuuta ja Lauri esittää kappaleen tuoreeltaan illan suorassa The Voice of Finland -lähetyksessä alkaen klo 20 Nelosella.

Lauri julkaisi ensimmäisen New World -nimisen sooloalbuminsa maaliskuussa 2011. Levy nousi tuoreeltaan albumilistan kakkoseksi ja siltä lohkaistiin sinkut Heavy ja In The City. Albumin myynti on ylittänyt kultalevyrajan Suomessa ja se on saavuttanut menestystä myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Lähteet: Universal Music