Hyppää pääsisältöön

The National -leffan ohjaaja YleX:lle: En pidä indie-musiikista

YleX tapasi Mistaken for Strangers -dokkarin ohjaajan Tom Berningerin. Mies ei pidä indie-musiikista, mutta teki elokuvan The Nationalista.

Mistaken for Strangers

The National -yhtyeen kiertueesta kertova Mistaken for Strangers -dokumentti on laulaja Matt Berningerin veljen Tom Berningerin ohjaama hyvin poikkeuksellinen bändielokuva. YleX tapasi Berningerin Helsingissä.

- Täällä on kylmä. Kun asuu Kaliforniassa, niin ei tule ajatelleeksi koskaan säätä, viluinen Berninger valittelee.

Ohjaaja vierailee nyt toistamiseen Helsingissä. Ensimmäisellä visiitillä hän oli mukana The National -yhtyeen keikoilla Kulttuuritalossa. Silloin miehellä oli mukanaan kamera. Nyt pari vuotta myöhemmin Berninger pääsee esittelemään valmiin Mistaken for Strangers -elokuvansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

- Viime kerralla olin surullinen, koska tiesin, että oli aikani lähteä kiertueelta. Alakulo ei kuitenkaan johtunut kaupungista. Tämä kerta on ehdottomasti parempi. R&A pitää hyvää huolta ohjaajista, Berninger kehuu.

Elämässään aiemmin kaiken kesken jättänyt rokkistaran veli on huomannut Mistaken for Strangers -dokumentin muuttaneen hänen elämänsä täysin.

- Tämä on ensimmäinen oikea leffani. Se on avannut paljon ovia. En olisi uskonut, että breikkaan tällä tavalla ja olin jo tavallaan luovuttanut elokuvien suhteen. Rakastan elokuvia, mutta ajattelin, ettei minusta ole ohjaajaksi, Berninger kertoo avoimesti.

Elokuvasta tuli kuitenkin omassa genressään hitti ja se on kiertänyt useita festareita. Mistaken for Strangers sai ensi-iltansa arvostetulla Tribecan elokuvafestivaalilla huhtikuussa 2013.

- Olen vieläkin shokissa. On uskomatonta, että elokuvasta tuli niin hyvä. Se tekee minut onnelliseksi, ohjaaja hämmästelee.

Jotkut The National -fanit ovat suorastaan vihanneet elokuvaa

Berninger ei edes halunnut tehdä tyypillistä bändielokuvaa, vaan tarinan veljessuhteesta. Kaikki eivät ole pitäneet tyylilajista, jossa ohjaajalla itsellään on tärkeämpi rooli kuin bändillä.

- Olen saanut pääosin positiivista palautetta, mutta jotkut The National -fanit ovat suorastaan vihanneet elokuvaa. Se on ihan okei. Tiesin, etteivät kaikki fanit tule pitämään elokuvasta, koska se ei suoranaisesti kerro bändistä, Berninger sanoo.

Persoonallisen elokuvan tehnyt ohjaaja ei ole musiikkifani, saati indie-fani.

- En ole mikään indierock-fani, enkä oikein edes pidä siitä musiikista, mutta rakastan The Nationalia. Tapasin kiertueella mahtavia tyyppejä. He ovat lahjakkaita, mutta en vain pidä siitä musiikista. En seuraa musiikkia, enkä käy usein konserteissa. Olen metallipää, mutta en edes muista albumien nimiä, Berninger myöntää.

Mistaken for Strangers Bio Rexissä 25.9 klo 21:00 ja Kinopalatsissa 26.9 klo 21:15.

Lue myös: The National -dokkarin pääosassa ei ole bändi

Lähteet: YleX