Hyppää pääsisältöön

Teevee-palvelu kokoaa kotimaisten tv-kanavien sisällöt samaan osoitteeseen

Kaikki kotimaisten televisiokanavien sisällöt löytyvät nyt yhdestä osoitteesta, kun Teevee-palvelu aloittaa.

Kaukosäädin // Kuva: Iida Korhonen

Yle, MTV Media ja Nelonen Media aloittavat internetissä yhteisen Teevee-palvelun, josta löytyvät yhtiöiden netissä katsottavat ohjelmat samasta osoitteesta. Asiasta kertoo Yle Uutiset.

Sisääntulopalvelu Teeveessä voi selata kaikkia palvelussa olevia ohjelmia, niitä voi vertailla, sekä niiden pohjalta voi tehdä omia suosikkilistoja ohjelmien tallentamisen yhteydessä. Ohjelmat löytyvät yhä myös Yle Areenasta, Katsomosta ja Ruudusta.

Television käyttö on muuttunut, sillä perinteinen töllön tuijottelu on laajentunut tableteille, tietokoneille, mobiiliin ja pelikonsoleille. Teevee-palvelu on yhteistyössä olevien yhtiöiden vastaus television mullistukselle.

Palvelu on ensimmäisessä vaiheessa käytettävissä tietokoneella, iPadilla sekä Android-käyttöjärjestelmän tableteilla. Tulevaisuudessa palvelu laajenee myös muihin päätelaitteisiin

Lähteet: Yle Uutiset