Hyppää pääsisältöön

Tauolta palaava Sturm und Drang YleX:lle: Breikki on väärä sana

Vaasalaisbändi Sturm und Drangin Jani, André ja Calle käväisivät YleX:n juttusilla puhumassa breikistään ja tulevasta levystä.

Sturm und Drangin Jani, André ja Calle // Kuva: X3M/Catariina Salo

Suomalaisen power metalin sanansaattajan Sturm und Drangin edellisestä levystä Rock n' Roll Childrenistä on vierähtänyt jo melkein neljä vuotta ja tauolle yhtye jäi 2009. Syyskuun 21. Sturmareilta kuitenkin ilmestyy odotettu "paluualbumi".

Laulaja André Linmanin mielestä yhtye taas ei koskaan ollutkaan millään kunnon tauolla:

- Mä aina sanon, että 'breikki' on väärä sana. Meillä oli suunnitelmana ottaa vähän rauhassa ennen seuraavaa levyä, miehistynyt rokkari kertoo. 16-vuotiaista pojista onkin odotellessa kasvanut ehtoja, parikymppisiä äijiänkörilöitä!

- Se breikki kesti vain kaksi kuukautta, jonka jälkeen alettiin tehdä uutta albumia. Vaihdettiin vaan tuottajaa pari kertaa, niin homma venyi.

Uuden platan nimeä kolmikko ei vielä paljasta, mutta tuottajanpallilta löytyy vanha tuttu: pumpun aiemmatkin levyt tuottanut Jimmy Westerlund.

- Me haluttiin pitää vanha melodinen, kasarimeininki. Jimmy taas halusi kokeilla uutta ja kasarin pois, soittajapuoleltakin päivittyneen Sturm und Drangin uusi kitaristi Jani Kuoppamaa kertoo.

Tulevan levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Molly the Murderer vahvistaakin sanat tosiksi - tuttua Sturmaria, uudella viballa. Ja jahka albumi ilmestyy, aikoo Sturm und Drang palata takaisin lavoille - ja suunnata ehkä jopa maailmalle!

- Ykkösenä on Suomi. Että Suomen rundia lähdetään vetämään, mutta tsemppaamme myös ulkomaille, rumpali Calle Fahlund selittää. Yhtye kiersi Eurooppaa 2007 ja sen levyt ovat menneet kaupaksi Japanissakin asti.

- Jimmy toitotti, että musiikin pitää toimia Amerikassa. Onhan se unelma päästä sinne jokin päivä soittamaan, André päättää.

Lähteet: YleX