Hyppää pääsisältöön

Tämän tempun Noora Karma päätti jättää tekemättä: Moni on kuollut siihen

Mentalisti Noora Karman oma tv-sarja alkaa tulevana lauantaina. YleX Aamussa vieraillut Karma kertoi, että yhden tempun hän päätti hyllyttää sen vaarallisuuden vuoksi.

Noora Karma kertoi YleX Aamussa, että oli miettinyt ottavansa televisiosarjaansa mukaan tempun, jossa hänet olisi haudattu elävältä. Hän päätti kuitenkin jättää hyvin vaarallisen tempun tekemättä.

- Moni on kuollut siihen aikoinaan. Muutama vuosi sitten joku amatööri kuoli sitä yrittäessään. En halua tehdä sitä, Noora Karma kertoi.

Mentalisti lisää, että olisi tehnyt tempun vain tietyn amerikkalaisen neuvonantajan läsnä ollessa. Sama henkilö on ollut apuna Noora Karman monissa muissa tempuissa, joita Mentalisti Noora Karma -sarjassa nähdään.

- Olisin tehnyt sen tempun vain ja ainoastaan tämän yhden henkilön läsnä ollessa. Kaikki temput, joita sarjassa nähdään ovat hyvin harjoiteltuja. Elävältä hautaamista ei ollut aikaa harjoitella, joten se oli parempi jättää tekemättä.

Mentalisti Noora Karma -televisiosarja alkaa lauantaina 15.3. Maikkarilla.

Lähteet: YleX Aamu