Hyppää pääsisältöön

Supersunnuntain juontaja Saara Sarvas esineellistää naisia luvan kanssa

Radiotyö on jo pitkään ollut Saara Sarvaksen unelma.

Supersunnuntain juontaja Saara Sarvas // Kuva: YleX

YleX:n uusi, Supersunnuntai-ohjelman juontaja Saara Sarvas on tunnettu meikkitaitelija ja suosittu bloggari, jonka nimikkoblogi on palkittu Aussie Blog Awarsdeissa vuoden 2013 kauneusblogiksi. Alun perin Saara aloitti bloggaamisen hetken mielijohteesta.

- Silloinen poikaystäväni lähti kiertämään Aasiaa ja ajattelin, että bloggaaminen olisi hyvää ajanvietettä. Saara Sarvas -kauneusblogin lisäksi kirjoitan kuntoilublogia Elämäni Kunnossa, jossa ajatus rönsyilee moneen suuntaan.

Saara on lisäksi bodypaintingin eli vartalomaalauksen moninkertainen Suomen mestari. Bodypaintingin myötä Saara on tottunut olemaan lähellä ihmisiä.

- Bodypaintingissa tarvitaan luottamusta, koska siinä mennään naama viiden setin päässä toisen alastomasta pepusta. Ammattilaisen asenteeseen kuuluu, että vaikka keho olisi miten upea, se on maalaustilanteessa työväline ja objekti. Esineellistän siis naisia luvan kanssa.

Vaikka bloggaaminen ja maskeeraus vie aikaansa, on myös radiotyö ollut jo pitkään meikkitaiteilijan unelma.

- Se on ollut hyvin salainen haave jo pitkään. Olen fanaattinen YleX-fani. On hämmentävää kulkea toimituksessa, kun tunnistan ympärillä pyöriviä tyyppejä äänestä.

Sarvas tuntee juontoparinsa Cristal Snown jo entuudestaan.

- Tein Cristalin kanssa meikkaajana elämäni ensimmäiset ammattimaiset kuvaukset. On siis ihan oikein, että teemme ekaa kertaa myös radiota yhdessä. Meidän hullu visuaalinen silmämme menee yksiin. Enemmän on enemmän ja tämä sama asenne kuuluu myös lähetyksessä!

**_Kuuntele Saaran ja Cristalin Supersunnuntaita sunnuntaisin 2. helmikuuta alkaen klo 17–20.

_Lue myös:**

Sunnuntai on nykyään Super! – Bloggaaja Saara Sarvas on YleX:n uusi juontaja

Lähteet: YleX