Hyppää pääsisältöön

Suomalaisyritys kampanjoi tiskijukkien tukemiseksi – tähtäimessä loppu palkattomille keikoille

Yli 60 prosenttia Isossa-Britanniassa työskentelevistä tiskijukista joutui viime vuonna työskentelemään ilmaiseksi. Monet esiintyjät joutuvat metsästämään keikkaliksojaan ja jäävät harmillisen usein nuolemaan näppejään.

Tiskijukkien palkka puhuttaa. // Kuva: Creative Commons

Tiskijukkien palkanmaksu takkuaa. Toisinaan DJ joutuu jopa maksamaan siitä, että pääsee pyörittelemään levyjä yleisön edessä.

- Tiskijukkia ei arvosteta tarpeeksi, suomalaisen buukkauspalvelu Beatsyn toimitusjohtaja Anssi Uimonen kertoo YleX Etusivun haastattelussa.

Ongelma on kansainvälinen ja koskettaa koko DJ-kulttuuria. Beatsyn lanseeraama #PAYTHEDJ-kampanja on ensimmäinen askel kohti parempaa, esiintyjiä arvostavaa kulttuuria. Kampanjalla pyritään ensisijaisesti nostamaan asia pöydälle, sillä Uimosen mukaan tavallinen kansa ei vielä tiedä asiasta.

Pienet tai kokonaan maksamatta jääneet keikkaliksat ovat erityisesti aloittelevien tiskijukkien ongelma.

- Olen ulkomailta kuullut, että luvataan maksaa, mutta keikan jälkeen nostetaan kädet pystyyn, koska ei tullut tarpeeksi porukkaa tai keksitään joku muu syy, joka ei pahimmassa tapauksessa pidä edes paikkaansa, Uimonen sanoo.

Keikkaliksan periminen jälkikäteen esimerkiksi oikeusteitse voi olla DJ:lle niin hintavaa, ettei se välttämättä kannata.

DJ:t ja rehelliset promoottorit, kuin myös musiikin ystävät voivat osallistua kampanjan tukemiseen valjastamalla Twitter ja Facebook -tilinsä hyvän asian puolesta.

- Nyt on aika tehdä muutos ja tuoda loppu Pay to Play ja FreeJay -kulttuurille. Twittaamalla ja levittämällä sanaa Facebookissa saamme asian laajempaan tietoisuuteen, Uimonen kertoo Pay The DJ -tiedotteessa.

Lue lisää kampanjan verkkosivuilta