Suomalaisyhtye avasi ovet treenikämpälle – katso kuvagalleria
Kolme vuotta sitten edellisen albuminsa julkaissut Järjestyshäiriö on ottanut aikaa työstäessään uutta levyä. Yhtye päästi YleX:n kuvaajan treenikselleen vakoilemaan.
Järjestyshäiriön rieveissä on tapahtunut pieniä muutoksia ja yhtyeen matkaan on tarttunut vanha Jyväskylän tuttu, Matti Keränen. Yhtyeeseen on saatu myös naisvoimaa, kun mukaan on saatu kosketinsoittaja Sirja Minkovitsch.
Viimeisen muutaman vuoden aikana tehtyjä biisejä treenailtiin viime perjantaina Helsingissä ja YleX pääsi seuraamaan harjoituksia.












































![Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE] Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE]](http://ylex.yle.fi/sites/ylex.yle.fi/files/imagecache/footer_viikon_albumi/images/Heli_Kajo_Elamasi_Suloisin_Virhe_FINAL_0.jpg)
Toi on hienoin missä silmät on kii