Hyppää pääsisältöön

Suomalaistuottaja Teemu Brunila kirjoitti biisin supertähden levylle

Teemu Brunilan hittitehtailu kantaa hedelmää.

David Guetta Ruisrockissa 2014 // Kuva: Tomi Mikola

Pitkään Lontoossa ja Los Angelesissa työskennellyt laulunkirjoittaja ja eniten The Crash -yhtyeen keulakuva Teemu Brunila on tehnyt kappaleen megatähti David Guettan tulevalle albumille. Biisin nimi on I'll Keep Loving You ja sillä fiittaa brittiläinen Birdy.

Brunila työskentelee tällä hetkellä useiden amerikkalaisten ja brittiläisten artistien kanssa. Suomessa hän on tehnyt kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle ja Anna Abreulle

Ranskalainen David Guetta on yksi maailman suosituimmista DJ:stä, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Rihannan, Akonin, Aviciin ja Nicki Minajin kanssa.

Guetta esiintyi viime kesänä Turun Ruisrockissa.