Hyppää pääsisältöön

Suomalaisrokkarit versioivat Happy-megahittiä – julkkikset tanssivat videolla

Helsinkiläisyhtye Face of God versioi, Pharrell Williamsin Happy-hittiä yhdessä Yonan kanssa. Musavideolla nähdään useita julkkiksia, myös YleX:n musiikkitoimittaja Venla Kokkonen.

Face of Godin Happy-kansi.

Suomen Musiikki -levy-yhtiön toimitusjohtaja Kari Hynninen pyysi rockyhtye Face of Godia tekemään oman version Pharrell Williamsin Happy-jättihitistä.

- Alun perin mun idea oli, että Suomen Musiikin artistit olisivat tehneet sellaisen videon, jossa he tanssivat Pharrellin version tahtiin, mutta he eivät ymmärtäneet yhtään, miksi sellainen pitäisi tehdä.

Helsinkiläisretkue Face of God innostui ideasta välittömästi ja koko tuotanto lähti käyntiin ennätysajassa.

- Ajattelin, ettei se mitään. Pistetään paremmaksi. Olen tiennyt Face of Godin niin kauan, kun yhtye on ollut olemassa. Mun mielestä bändin laulaja Leo Stillman on ihan stara jäbä ja FOG on loistava bändi. Ehdotin tätä Leolle ja hän piti sitä nerokkaana ideana. Vuorokaudessa varasimme studion, pyysimme Yonan mukaan ja hoidimme videon aikataulut, Hynninen kommentoi YleX:lle.

Kari Hynninen toivoo, että Happy-coverista tulisi somehitti. Hän on myös alustavasti kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä Face of Godin kanssa.

- Tehdään tämä ja katsotaan, mihin se johtaa. Toivon, että video lähtee leviämään somessa. Tämä on ollut niin hauskaa, että olen miettinyt, mitä Face of Godin kanssa voisi tehdä jatkossa, Hynninen sanoo.

Face of Godin tulkinta kappaleesta on alkuperäistä rokimpi.

- Tämä on heiltä musiikillinen syrjähyppy, Hynninen kertoo.

Levy-yhtiön toimitusjohtaja pitää Happy-hittiä poikkeuksellisena kappaleena.

- Pharrellin biisi on loistava ja musavideo on nerokas. Siinä välittyy, että ihmiset ovat iloisia ja sitähän kaikki haluavat, Hynninen sanoo.

Kappaletta on versioitu jo useaan kertaan. Se on kuultu Tähdet, tähdet -ohjelmassa, _The Voice of Finlandiss_a, Suomalaisyhtye Satin Circus versioi akustisesti Pharrellin hittibiisin – katso videoon tehnyt siitä coverin ja Pharrell Williams antaa Happy-hittinsä YK:n kampanjaan

- Ei tule mieleen vastaavaa ilmiötä. Tämä on poikkeuksellinen kappale, Hynninen sanoo.

FOG tanssitti julkkiksia

Face of Godin Happy-musavideon kuvaukset alkoivat jo kuudelta aamulla Helsingin Suvilahdessa.

- Otimme bändiotoksia, kun aurinko nousi. Sen jälkeen kävelimme ympäri Helsinkiä ja erilaiset ihmiset tulivat tanssimaan videolle. Olimme valmiita joskus puolen yön maissa. Ideana oli tehdä Helsinki-versio Pharrellin hienosta videosta, Face of Godin keulakuva Leo Stillman kertoo YleX:lle.

Videon ohjasi Face of Godin luottomies Juha Hanhinen, kappaleen kertosäkeen laulaa Yona ja videolla tanssii joukko suomalaisjulkkiksia, kuten YleX:n musiikkitoimittaja Venla Kokkonen, muusikot Väinöväinö ja Roope Salminen sekä juontajat Baba Lybeck, Wallu Valpio ja Tea Khalifa.

Biisi ja video julkaistaan 25. huhtikuuta.

Lähteet: YleX