Radiossa nyt

Nyt soi:

Biisilista netissä ohjelman jälkeen.

 

Lyömättömät in da house!

Viidestä seitsemään, maanantaista torstaihin, seurassasi hengailevat Solonen, Kosola ja Xmies. Perjantaisin klo 17-20 kuulet viikon parhaat palat.

Soita studioon: 09 148 2822, kerro aiheet ja illan isännät keksivät sinulle freestyle-rapin.

Voit myös osallistua lähetykseen shoutboxin kautta.

Suomalaisräppäri Juju: Seksuaalinen turhautuminen johti itsemurha-ajatuksiin

22.2.2013 klo 12:00 | Ninni | Lähde: YleX | Kommentit (20)

YleX:n Viikon albumina soi ensi viikolla Jujun Matkalla kadotukseen.

Jujun Matkalla kadotukseen -albumin synkkämielinen ensivaikutelma on pelkkää ulkokuorta, sillä levyn sisällä sykkii tsemppaava sydän. Artisti kertoo YleX:n Viikon albumi -haastattelussa hyvin henkilökohtaisista jutuista. Hän avautuu muun muassa siitä, miten seksuaalinen turhautuminen johti itsemurha-ajatuksiin nuorempana.

- Olin neitsyt 23-vuotiaaksi asti. Mulla oli pelko seksuaalisesta kanssakäymisestä ja ahdistus siitä, että kuvittelin, etten pysty siihen. Mietin, olenko homo tai impotentti, Juju muistelee.

Jujusta tuntui 16-vuotiaana, että kaikki muut harrastavat seksiä ja hän on ainut joka jää ulkopuolelle.

- Siitä asiasta ei uskalla puhua itse, kun ei ymmärrä itseänsä. Siinä hetkessä se tuntui maailman suurimmalta jutulta, vaikka eihän sillä ole mitään väliä, minkä ikäisenä neitsyytensä menettää, Juju sanoo.

Synkät ajatukset valtasivat nuoren miehen mielen, kun sopivaa tyttöystävää ei vain löytynyt.

- Mä loin siitä niin suuren jutun, että alkoi tuntua siltä, että mihin tahansa mä menen, niin kaikki tietää kaiken musta ja osoittaa mua sormella ja sanoo kattokaa homo tai impotentti, Juju kertoo.

Ulkopuolisuuden tunne ahdisti niin paljon, että Juju kertoo ymmärtävänsä jopa kouluampujia.

- Mulla on ollut itsemurha-ajatuksia ja kouluampumisajatuksia. Kyllä mä ymmärrän kouluampujia. Niilläkin on varmasti ollut joku vaikea asia mielessä, mistä ne ei vaan ole uskaltanut puhua, Juju kommentoi.

Nykyään Jujulla on asiat kunnossa. Hän valmistautuu parhaillaan kolmannen albuminsa julkaisuun.

Kommentointi

Kommentit (20)

Se on juuri se muiden ihmisten ennakkoasenne mikä aiheuttaa ainakin sen, että kukaan ei halua puhua ongelmistaan, koska tämä yhteiskunta pikemminkin lisää ongelmia, jos menee puhumaan liikaa ja kun lopulta patoutumat käyvät liian suuriksi ryhmäpaineen alla, niin se voi johtaa murheellisiin asioihin.

>Anonyymi 01.05.2014, 10:07

"Jahas. Kannabis aiheuttaa kouluampumisia, itsemurhia ja neitsyyttä. Hyvä herätys todellisuuteen näille kaiken maailman hörhelöille! Jos kannabis olisi laillista olisivat kouluampumiset arkipäivää ja väestön lisääntyminen pysähtyisi. Kammottavaa."

Hienoa. Kyllä menee välillä tunteisiin ihmiset jotka lukevat iltalehden ja ehkä mylös iltasanomat, sen jälkeen tiedetään mikä on parasta ihmisille. Eihän Jujun kaltainen ihminen joka on kokenut elämässään niin hyvää kuin huonoa, voi tietää asioista mitään ja vaikka nyt tietäisikin tulisi hänen näköjään pitää suunsa kiinni kokemuksistaan.

Itsekin olen maailmaa nähnyt sieltä väärältä puolelta ja olen vain tyytyväienn koska ymmärsin irtautua siitä elämästä ja aloitin elämään yhteiskunnan sääntöjen puitteissa ja nyt olen menestynyt nuori uraohjus. Joka vieläkin polttaa spliffiä ja nauttii elämästä. Eikä minusta kasvotusten uskoisi että quosi maistuu.

No tätähän nyky yhteiskunta on. Uskomme mediaa ja järjestelmää kaikessa mitä teemme emmekä enää ajattele itse. Ja varsinkaan emme ajattele asioita perusteellisesti raavimme vähän pintaa.

Jujun kommentti "En enää syyttänyt muita omista ongelmistani," on juurikin sitä ihmisen kasvamista. Tässä on sellainen asia mitä näkee todella usean ihmisen tekevän, pakko syytellä, syyllistää ja väistellä vastuuta. Jos joku tekee virheen miksi on pakko heti osoittaa sormella syyllistä? Tätä tapahtuu varsinkin työelämässä. Yhteisissä projekteissa on ihmisten pakko löytää syntipukki ettei vain joudu vastaamaan osaltaan virheistä.

Lähtipä avautuminen käsistä :)

>Khylkhyl 26.02.2013, 13:29

Tämä on taas tätä. On eri asia yrittää ymmärtää, miksi joku asia (kouluampuminen) on voinut tapahtua, kuin että jotenkin hyväksyisi teon itsessään. Voipi käydä jopa päinvastoin kuin mitä ennustelet: Juju voi tällaisia synkkiä asioita läpikäyneenä jopa auttaa jotain toista näiden asioiden yli esim. musiikin avulla ja siten olla ennaltaehkäisemässä ties sun mitä kouluampumisia.

>Jeps 26.02.2013, 00:06

Kannabis ei aiheuta mitään kouluampumisia jos olette sattunut tietämään että kannabis rauhoittaa ihmistä ja siitä saa hyvän olon tunteen ja ei tunne mtn pahaa sisällään jos on pahoja tunteitaq jostain siinä unohtaa kaiken ja keskittyy vain nykyhetkeen jos kannabis laillistuu niin siitä saisi suomikin aika paljon rahaa ja kaikki rauhottuisivat jotka sitä polttavat kun sitä ei saa mistään tai rahat viedään mutta ikäraja pitää silti olla koska nuorten ei tarvisi vielä sitä polttaa..

>Anonyymi 25.02.2013, 17:48

Kannabis ei aiheuta mitään kouluampumisia jos olette sattunut tietämään että kannabis rauhoittaa ihmistä ja siitä saa hyvän olon tunteen ja ei tunne mtn pahaa sisällään jos on pahoja tunteitaq jostain siinä unohtaa kaiken ja keskittyy vain nykyhetkeen jos kannabis laillistuu niin siitä saisi suomikin aika paljon rahaa ja kaikki rauhottuisivat jotka sitä polttavat kun sitä ei saa mistään tai rahat viedään mutta ikäraja pitää silti olla koska nuorten ei tarvisi vielä sitä polttaa..

>Anonyymi 25.02.2013, 17:48

Jahas. Kannabis aiheuttaa kouluampumisia, itsemurhia ja neitsyyttä. Hyvä herätys todellisuuteen näille kaiken maailman hörhelöille! Jos kannabis olisi laillista olisivat kouluampumiset arkipäivää ja väestön lisääntyminen pysähtyisi. Kammottavaa.

>Korkein toteus 25.02.2013, 16:27

Jaaha,mitähän droppia siihen aikaan käytit,kun menetit
mielenterveytesi.Nykyisin lobbaat kannabiksen puolesta,mikä
ei ole nuorten faniesi kannalta hyvä asia esimerkin valossa.
Jossakkin vaiheessa käyttöä,vanhat luurangot alkavat taas
kummitella.

>Minni 24.02.2013, 18:13

23 vuottakin on vielä nuori ikä seksin aloittamiseen. Itse menetin neitsyyteni 31-vuotiaana, nykyinen tyttöystäväni 25-vuotiaana. Seksin aloitus tulee kaikille omana aikanaan, ei ole mitään maagista ikää tai painetta aloittaa harrastamaan seksiä. Jos ajatuksiin ei muuta mahdu, ja miettii jopa itsemurhaakin asian suhteen niin siinä on mennyt ihan liian pitkälle ja unohtanut mikä oikeastaan on tärkeää ja itsensä. Tosi hyvä, että Juju avautuu asiasta.

Kaikkein hölmöintä on yrittää päästä panemaan vain panemisen vuoksi ja sitten kehua frendeille mitä tuli tehtyä, vaikka kyseessä on lopulta kuitenkin tosi pieni juttu. Todellinen seksin ymmärtäminen kasvaa iän myötä, ja sitä on kiva opiskella partnerien tai partnerien kanssa... Jokaisen kanssa on aina neitsyt, koska kaikki ovat ainutlaatuisia.

>Poika 24.02.2013, 16:39

Hei Anonyymi, tulisiko sinulle mieleen että on kenties hyvä kertoa siitä että on ollut tuollaisia keloja, ja että niistä voi päästä yli?
Silloin joku muu jolla niitä ehkä on, saattaa jättää ne toteuttamatta koska ymmärtää että teini-ikään kuuluu kaikenlaisia hulluja
ajatuksia mutta ne menevät ohi elämänkokemuksen karttuessa.

>MastaB 24.02.2013, 11:44

"Ai ymmärtää kouluampujia!?!? Itsekin Juju ajatellut kouluampumista? Siis mitä ihmettä?!?! Tuohan pitäs tutkia perusteellisesti! Mitä jos tulee taas joku muu vakava-asia, joka nostaa taas nuo mietteet pintaan, ja toteutus tapahtuu? Kenen on vastuu sitten, koska hän on nyt julkisesti sanonut asian...."

vastasin liittyen tosiaan tähän ylläolevaan läppään, niinku kaikki muutki vissiin mut varmistan vain asian niin ei tule väärinkäsityksiä.

>tsernobylin lapsi 23.02.2013, 20:36

oletko tosissasi vai provosoitko? oletko sarkastinen? oletko tyhmä? oletko tosiaankin noin aivopesty? vastaisitko parhaasi mukaan näihin kysymyksiin, niin voin lukea kommenttisi uudestaan. mahdollisuuksia voittoon sulla ei kuitenkaan ole,sillä jokainen edelläolevista vaihtoehdoista tekee susta epämiellyttävän tuttavuuden, mutta sen varmaan noin tiedostavana ja fiksuna ihmisenä tiedätkin.

>tsernobylin lapsi 23.02.2013, 20:35

Juju kertoo omista vaikeista ajoistaan. Tuskin hän uskaltaisi aiheesta puhua, ellei olisi käsitellyt ne jo. Kun uskaltaa puhua julkisesti noinkin vaikeista asioista, niin eiköhän hän tulevaisuudessa vaikean paikan tullen uskalla puhua jollekin. -JP

>jussi_p 23.02.2013, 14:23

No eihän Juju enään ketään aio vahingoittaa, eikä ole kouluissa ennenkään ampunut. Hän tarkoitti että tietää miksi kouluampujia on ja ymmärtää minkä takia he sitä tekevät. Ihmisen mieli osaa tehdä pahoja asioita itse ihmisille ja muiden sanomisella on yllättävän paljon vaikutusvaltaa kasvavan, itsestään epävarman nuoren mieleen. Voit nukkua yösi rauhassa.

>Anonyymi 23.02.2013, 14:08

Hienoa että Jujulla on asiat nyt kunnossa ja hän on rohkennut puhumaan asioistaan. Kunnioitus Jujua kohtaan nousi todella huimasti ♥

>Anonyymi 23.02.2013, 13:59

Painu sika sikalaan, et tiiä mitä toi juttu tarkottikaan.

>Anonyymi 23.02.2013, 13:57

Musta tosi rohkeeta puhua noin asioista. Ja tuskin kukaan pelkkänä mainoskikkana haluis antaa itestään tollaista kuvaa varsinkin kun tunnustukset on noin mielipiteitä jakavia. Jujun pisteet nous mun mielessä, ihana <3

>Anonyymi 23.02.2013, 13:54

Just joo. Nyt ollaan niin avoimina ja oikein hakemalla haetaan säälipisteitä että saadaan porukka ostamaan kyseisen herran surkeampaakin surkeampaa musiikkia. Mainoskikka eikä mitään muuta.

>Anonyymi 22.02.2013, 14:00

Erittäin hyvä esimerkki siitä miten voimakkaita itsetuhon ja massamurhaamisen ajatusleikkejä voi nuoren miehen päähän pälkähtää. Hyvinkään ammuskelu oli tästä erittäin hyvä esimerkki. Ei Juju ole näiden ajatusten kanssa yksin. Agressiivisten ajatusten kohtaaminen ja niiden käsittely on jokaisen miehen itsenäistymisriitti. Itse 44 vuotiaana muistan yhä, miten rankkoja ajatuksia nuoren miehen päässä kävi, kun oli epävarma, heräävä seksuaalisuus ja kaikki monimutkaiset asiat ahistivat. Se ärsytti ja aiheutti itsessä suurta vihaa. Onneksi nuo ajatukset vaan tuli käytyä rakentavasti lävitse ja oppi ymmärtämään syy ja seuraus-yhteyksiä. Jopa niinkin yksinkertaisesti ajateltuna, että mitä sitten kun teen tekoni. Mitä se merkitsee uhrille ja mitä heidän lähiomaisilleen. Siitä nousi ymmärrys ja tänä päivänä olen lauhkea kuin lammas :) Nuorella miehellä vaan pitäisi olla keskustelu-yhteys, johonkin vanhempaan ihmiseen, jonka kanssa käydä läpi näitä arkisia, vaikkakin vanhempia kauhistuttavia ajatuksia. Nuorella on tarve jutella niistä vanhemman kanssa, mutta kaikilla ei vaan siihen ole mahdollisuutta. On puhumattomuuden perinnettä kotona, vanhemmat eronneet, vanhemmat töissä/harrastuksissa. Kunnon vanhanajan nuorisotalot, jotka ovat avoinna kaikille ja jossa on "kilttejä" aikuisia ihmisiä, olisivat nykypäivän ehdottomia. On surullista nähdä nuoria notkumassa steissillä tai markettien nurkilla. :( Noh sitten kun lähden politiikkaan, niin tulee muutos asiaan :)

>Anonyymi 22.02.2013, 13:11

Eihän näihin juttuihin ikinä päästä käsiksi, jos niistä ei puhuta! Vaikeneminen on pahin vihollinen. Sitä paitsi Juju näyttää selkeästi päässeen elämässään eteenpäin. Tää on varmasti helpottavaa luettavaa monelle yhteiskunnan kelkasta pudonneelle nuorelle, joilla synkkyys meinaa vallata mielen. Todella rohkea ja hieno ulostulo Jujulta!

>M 22.02.2013, 12:34

Ai ymmärtää kouluampujia!?!? Itsekin Juju ajatellut kouluampumista? Siis mitä ihmettä?!?! Tuohan pitäs tutkia perusteellisesti! Mitä jos tulee taas joku muu vakava-asia, joka nostaa taas nuo mietteet pintaan, ja toteutus tapahtuu? Kenen on vastuu sitten, koska hän on nyt julkisesti sanonut asian....

>Anonyymi 22.02.2013, 12:16
Muualla Yle.fi:ssä