Hyppää pääsisältöön

Suomalaisohjaajan Hollywood-tähtiä vilisevä leffa ensiesitykseen Torontossa

Jalmari Helanderin uusi Big Game -elokuva saa ensiesityksensä Toronton kansainvälisellä elokuvafestivaalilla.

Big Game-elokuvan päätähdet Onni Tommila ja Samuel L. Jackson // Kuva: Filmikamari

Rare Exports -elokuvan tekijöiden uutukainen Big Game saa edeltäjänsä tavoin ensi-iltansa Toronton kansainvälisellä elokuvafestivaalilla TIFF:ssa.

Jalmari Helanderin ohjaama Big Game on jo etukäteen saanut paljon huomiota, sillä siinä esiintyy useita Hollywood-tähtiä, muun muassa Samuel L. Jackson. Jackson esittää elokuvassa Yhdysvaltain presidenttiä. Leffassa on mukana myös jo Rare Exportsista tuttu Onni Tommila.

Big Gamessa terroristit pudottavat Yhdysvaltain presidentin lentokoneen Pohjois-Suomeen, jonka jälkeen presidentin kohtalo on 13-vuotiaan suomalaispojan käsissä.

Big Game saa Suomen ensi-iltansa alkuvuodesta 2015. Suomalais-saksalais-englantilaisen elokuvan tuotantobudjetti on noin 8,5 miljoonaa euroa.

Samuel L. Jackson Big Game-elokuvassa // Kuva: Filmikamari / Stephanie Kulbach

Lähteet: Subzero film entertainment, Filmikamari