Hyppää pääsisältöön

Suomalaiset pakarapostimerkit kiinnostavat maailmalla

Tom of Finland -aiheiset postimerkit ovat saaneet laajaa huomiota maailmalla. Suunnittelija kertoo valinneensa kuviin ennen kaikkea rauhallisia kasvoja, mutta tarkoituksella myös yhdet pakarat.

Tom of Finland postimerkit ilahduttivat ja kohahduttivat julkaisuaikanaan.

Suomalaisen kuvataiteilijan ja homoikonin Tom of Finlandin, eli Touko Laaksosen, nimikkopostimerkit ovat herättäneet laajaa huomiota maailmalla. Niitä ovat esitelleet muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC, brittiläinen sanomalehti Guardian, sekä yhdysvaltalaiset sanomalehdet Time ja Washington Post.

Ensi syksynä Suomessa julkaistavat postimerkit on suunnitellut graafinen suunnittelija Timo Berry.

– Jos minä jotakin halusin tällä postimerkillä sanoa, niin se oli tuoda nämä hyvin tyynet ja rauhalliset kasvot katsojaan päin. Levollisena katsovat kundit, joilla ei ole mitään hävettävää, eikä mitään peiteltävää, Berry kertoo Yle Uutisille.

– Ja sitten tietysti yhdet pakarat piti saada mukaan, hän lisää.

Keräilijät kiinnostuneet ympäri maailman

Itellan kehitysjohtaja Markku Penttinen on työskennellyt postimerkkien parissa jo 20 vuotta. Hänen mukaansa Tom of Finlandin merkeistä on tullut tavanomaista enemmän palautetta, sekä puolesta että vastaan. Pääosin huomio on ollut myönteistä.

– Touko Laaksonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita. Aihe on ajankohtainen ja merkkinsä ansainnut, Penttinen sanoo.

Merkkejä aiotaan painaa 200 000 arkkia. Niitä myydään verkkokaupassa, joten ne ovat helposti myös ulkomaisten ostajien saatavilla. Kaukaisimmat kyselyt ovat tähän mennessä tulleet Intiasta.

Lähteet: Yle Uutiset