Hyppää pääsisältöön

Suomalaiset au pairit lähtevät Los Angelesiin – Tässä ohjelman kasvot

Tässä ovat uuden Au pairina Los Angelesissa -sarjan kasvot.

Au pairit Los Angelesissa

Ylen suosittu sarja Au Pairit Lontoossa saa jatkoa Yhdysvalloissa, kun kuvaukset alkavat Los Angelesissa. Uuteen Au pairit Los Angelesissa -sarjaan haki 109 nuorta aikuista, joista neljä oli miehiä. Koekuvauksiin pääsi lopulta hakemusten perusteella 25 henkilöä, joista neljä lähtee au pariksi Los Angelesiin.

Tässä 9-osaisen sarjan uudet kasvot.

Judith Sibelius // Kuva: Yle

Judith Sibelius on 25-vuotias kosmetologi. Hän asuu Helsingissä yhdessä pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Judith harrastaa laulamista ja nauttii esiintymisestä. Hän toivookin, että saisi laulu-uransa alkuun Kaliforniassa, ja löytäisi kenties tiensä tähtiin.

- Te tuutte näkemään räikeän Judihtin, joka pääsee näyttämään, mikä tästä pienestä pakkauksesta oikeesti tulee!

Judith ei siedä Suomen kylmiä ja pimeitä talvia ja on aina tuntenut, että ei kuulu Suomeen. Myös siksi Judith uskoo, että Los Angeles voisi olla hänen tulevaisuuden kotikaupunkinsa.

- Musta tuntuu, että mä en välttämättä kuulu Suomeen.

Judith kertoo olevansa sukua säveltäjänero Jean Sibeliukselle isoisänsä veljen kautta, eli musiikkialalla on suvussa vahvat perinteet.

Janita Palo // Kuva: Yle

19-vuotias Janita Palo on kotoisin Lappeenrannasta. Lentokoneeseen Janita astuu ensimmäistä kertaa elämässään, sillä hän on aiemmin vieraillut ainoastaan Virossa ja Ruotsissa.

- Jännittää ihan hirveesti mut miust tuntuu, et se on mukavaa ja sit miekin voin sanoo, et hei mie oon käynyt lentokoneessa!

Janitan pikkuveli kuoli mopo-onnettomuudessa vain puoli vuotta sitten. Janita oppi veljeltään elämään täysillä ja uskoo, että veli pitää hänestä huolta myös matkalla valtameren takana.

Henna Tolppanen // Kuva: Yle

Muuramesta kotoisin oleva 18-vuotias Henna Tolppanen on haaveillut au pairiksi lähdöstä jo jonkin aikaa. Pikkukylän elämä kyllästyttää Hennaa ja hän odottaa malttamattomana arkea suuressa kaupungissa.

Sosiaalinen Henna toivoo, että isäntäperhe olisi rento ja ottaisi hänet osaksi perhettä. Henna lupaa tutustua aktiivisesti myös muihin paikallisiin ihmisiin. Elämään rennosti suhtautuva nuori nainen on varautunut myös siihen, että päätyy reissun aikana erilaisiin seikkailuihin ja kommelluksiin.

Judithin, Janitan ja Hennan lisäksi Los Angelesiin lähtee neljäskin au pair. Hänen henkilöllisyytensä on toistaiseksi yllätys – myös muille kolmelle au pairille. Ohjelman nettisivujen kautta voi käydä arvaamassa, kuka tuo neljäs on.