Hyppää pääsisältöön

Suomalais-DJ:n unelma toteutui: Teki The Prodigy -laulajalle remixin

YleX:n Tapanin Dancet -lähetyksessä soittavan tamperelais-DJ:n unelma toteutui brittiyhteistyön myötä.

Rico Tubbs

Rico Tubbs on tehnyt remixin The Prodigyn laulaja Maxim Realitylle. Ikonisen rumpukoneen mukaan nimetyn _808-_kappaleen remix julkaistaan 10. joulukuuta. Remixin tekeminen on ollut Tubbsille unelmien täyttymys, sillä hän on fiilistellyt The Prodigyn musiikkia todella kauan ja se on jopa johdattanut tamperelais-DJ:n aikoinaan konemusiikin maailmaan.

- Mulla on levy-yhtiö BASS = WIN puoliksi brittiläisen Terry Hooliganin kanssa ja sitä kautta olen tutustunut kaikenlaisiin tyyppeihin. Terry oli maininnut Maximelle, että jos hän tarvitsee remixiä, niin mä voisin tehdä. Sitten sieltä otettiin yhteyttä, enkä tietenkään kieltäytynyt, Tubbs kertoo YleX:lle.

Remix oli Tubbsille iso juttu, koska hän on fanittanut The Prodigyä pitkään.

- Pompin päälläni kämpillä vähän aikaa innosta. Se on ollut yksi tärkeimpiä bändejä, jonka vuoksi innostuin konemusiikista. Multa lähti järki päästä, kun kuulin ensimmäisen kerran The Prodigyä.

Tamperelais-DJ ei ole kuitenkaan vielä päässyt näkemään idoliaan yhteistyöstä huolimatta. Tubbs kuitenkin toivoo, että sekin päivä koittaa vielä.

- Nykyaikaisesti lähettelimme vain tiedostoja, mutta elättelen toivoa, kun lähden taas britteihin keikoille, niin voisin tavata hänet samalla reissulla. Hän kommentoi remixiä hyvin brittiläiseen tapaan: wicked remix.