Hyppää pääsisältöön

Stepan uusi musavideo ensinäytössä vain YleX:ssä – videon starana mummon Volkkari

Stepan uutuusvideo Rock N Roll Volkswagen saa ensinäyttönsä YleX:ssä.

Stepan Rock N Roll Volkswagen -video on kuvattu maaliskuun ensimmäisenä keväisenä päivänä Oulussa. Valtasen veljekset Markus ja Teemu toteuttivat videon ja Stepan lisäksi videossa nähdään räppärin kavereita ja fiittaaja Tanja Torvikoski.

- Kuvaukset olivat osaltani helpot, koska tekijät olivat niin ammattimaisia. Alussa on nopeutettu kohta, jossa siivoan kämppää. Se oli aika rankkaa, mutta tulipahan ainakin siistiä, Stepa kertoo YleX:lle.

Haastavimmaksi osuudeksi videon teossa muodostui Volkkarin hankkiminen. Se sai Stepan epäilemään jopa jonkinlaista salaliittoa.

- Auto oli vaikea saada. Soittelimme kuudelle eri tyypille, jolla oli Volkkari myynnissä. Tarjosimme, että voimme laittaa videon perään myynti-ilmoituksen, mutta jokainen sanoi olevansa matkoilla Aasiassa. Mietin, onko tämä joku salakoodi, Stepa kertoo.

Lopulta apuun tuli Valtasen veljesten mummo.

- Heidän mummolasta löytyi Volkkari. Siitä piti vaan hakata rumpujarrut irti, täyttää renkaat ja hommata traileri. Se ei ollut mitenkään helppo homma, Stepa sanoo.

Mummo oli hyvin tyytyväinen, että hänen vanha autonsa pääsi räppivideoon.

- Mummo oli sitä mieltä, että auto oli odottanut tätä tähtihetkeä monta vuotta tallissa, Stepa päättää.

Katso Rock N Roll Volkswagen -uutuusvideo alta.

Lähteet: YleX