Hyppää pääsisältöön

Stepa: Musiikkivideot ovat olleet isossa roolissa kehityksessäni

Yle Musiikki pyysi Stepaa valitsemaan suosikkimusiikkivideonsa. Tehtävä osoittautui räppärille melko haastavaksi.

Mitä mieltä olet Stepan kappaleesta Paha jäbä? // Kuva: www.facebook.com/pages/Stepa

27-vuotis räppäri Stepa edustaa Musiikkitelevisio- ja YouTube-sukupolvea. Hän on voinut seurata musiikkivideoita koko elämänsä ajan. Sen vuoksi yhden suosikkivideon nimeäminen on erittäin haastavaa.

- Musiikkivideot ovat olleet isossa roolissa kehityksessäni, joten on aika mahdotonta nimetä yhtä suosikkivideota, Stepa kertoo Yle Musiikille.

Suosikkivideon metsästyksessä Stepa rajasi kenttää niin, että suosikkivideon on löydyttävä suomiräp-genrestä. Päätöksen vuoksi muuten ykkössijalle olisi saattanut nousta Tuomari Nurmion video kappaleesta Rannanjärvi elää.

- Valitsen tällä kertaa suosikkivideokseni Aivovuodon Moukarimies-lyhytelokuvan. Joka kerta, kun olen pyöräyttämässä videota, soi päässäni Dr. Dre'n sanat "You are now about to witness the strenght of street knowledge", Stepa sanoo.

Moukarimies on DJ ja keräilijä Mikko Haapalaisen ohjaama lyhytelokuva. Toimintaelokuva kertoo mielikuvituksellisen salakuljetustarinan Pahasta poliisista. Kuusiminuuttinen minielokuva on kunnianosoitus roska- ja amatöörielokuville.

Lue myös:

Stepa: Sodänkyläläiset kannustivat räpin tekemiseen

Stepa: Cheekin mielipide lahjoistani on vain yksi muiden joukossa

Lähteet: Yle Musiikki