Hyppää pääsisältöön

Solonen väitöksestä: Räppärin aitouden rakentaminen kuulostaa oudolta

YleX Etusivussa keskusteltiin räppärien aitoudesta tutkija Elina Westisen ja räppäri Tomi Solosen kanssa.

Yksi väitöstutkimukseen haastattelluista oli Cheek. // Kuva: YleX

Tutkija Elina Westisen tuoreessa väitöskirjassa käsitellään sitä, miten kolme suomalaista tunnettua räppäriä rakentavat autenttisuuttaan eli aitouttaan. Aitouden rakentamista on tutkittu esimerkiksi haastattelemalla artisteja, tutkimalla lyriikoita ja seuraamalla käyttäytymistä keikkalavalla. Tutkija kertoo, että aitous rakentuu tietoisilla ja tiedostamattomilla valinnoilla esimerkiksi siinä, miten räppäri puhuu ja miten räppäristä puhutaan.

- Kun räppäri tekee lyriikoita, hän valitsee niihin esimerkiksi tiettyjä sanoja. Autenttisuus rakentuu niiden valintojen kautta joko tietoisesti tai tiedostamatta, Westinen sanoo YleX Etusivun haastattelussa.

Räppärit haluavat tutkijan mukaan vältellä aitoudesta puhumista. Se on tullut hänen mukaansa muissakin kuin hänen tutkimuksessaan esille. Tutkimukseen osallistuneet Cheek, Stepa ja Pyhimys vastasivat Westiselle samalla tavalla pohtiessaan aitoutta käsitteenä.

- He korostivat kliseetä siitä, että pysytään aitona itselle, kun kysyin, miten he ymmärtävät aitouden hip hop -kulttuurissa, Westinen sanoo.

Samaan aikaan räppärit sälyttivät vastuun aitoudestaan yleisölle. Westisen mukaan esimerkiksi Stepa kertoi olevansa sellainen kuin on, ja YouTubessa hänen videoitaan katsovat voivat miettiä, mikä hän on miehiään.

Solonen & Kosola -rapduon Tomi Solonen ymmärtää näkemyksen.

- Tuo on ainoa keino tehdä tätä. Ihmiset saavat olla mitä mieltä haluavat, sille ei voi mitään. Minun täytyy olla sujut sen kanssa ja tehdä tätä hyvällä fiiliksellä, Solonen sanoo.

Räppäri sanoo tekevänsä paljon asioita tiedostamattaan, mutu-pohjalta. Hän pitää erityisen tärkeänä sitä, että hän tekee asiat aidosti ilman teeskentelyä.

- Aitouden rakentaminen kuulostaa vähän oudolta. Ymmärrän näkökulman ja siihen liittyy varmasti monia asioita. Mä olen aito itselleni, ja muut saavat päätellä siitä, mitä haluavat, Solonen sanoo.

Suomalaiseen rappiin liitettiin varsinkin sen alkuaikoina paljon aitousepäilyjä, jotka johtuivat muun muassa siitä, että olemme kaukana rapin synnyinsijoista. Joidenkin mielestä suomalainen ei voi aidosti räpätä täysillä, jos hän ei ole syntynyt New Yorkin pahamaineisessa Bronxissa. Tältä osin aitouskeskustelu on Solosen mielestä muuttunut.

- Me olemme vain eri lähtökohdista ja erilaisia ihmisiä. Suomalaisräppärit ovat enemmän sellaista lähiöissä ja autotalleissa kaljaa juovaa porukkaa, joilla on harvoin mitään tappeluita tai jengijuttuja. Silti voi vetää täysillä omaa juttuaan, Solonen sanoo.

Hänen mielestään viimeisten 5-10 vuoden aikana on tullut esiin ajatus siitä, että voi räpätä omista lähtökohdistaan, eikä tarvitse matkia yhdysvaltalaisräppäreitä.

Väitöskirjan tehnyt Westin sanoo, että aitoutta on tutkittu aiemmin monissa muissakin musiikkigenreissä. Hiphop kuitenkin ilmentää hänen mielestään aitoutta kaikista parhaiten.

- Ehkä se liittyy siihen, että omaelämänkerrallisuus ja autenttisuus ovat juuri hiphop-kulttuurissa niin tärkeässä roolissa, Westinen sanoo.

Lue myös: Riita poikki – väitöskirja paljastaa kuka on Suomen aidoin räppäri

Lähteet: YleX Etusivu