Hyppää pääsisältöön

Saunahullu brittimuusikko voisi hypätä lauteille kenen tahansa kanssa

Pulp-rumpali Nick Banks vieraili Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin merkeissä, sillä yhtyeestä kertova Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets -elokuva sai Suomen ensi-iltansa festivaalilla. YleX:n tapaama Banks osoittautui varsinaiseksi saunaintoilijaksi.

Pulpin rumpali Nick Banks Ruisrockissa. // Kuva: Tomi Mikola

Brittiyhtye Pulpin rumpali Nick Banks pitää Suomesta ja saunomisesta. Hän ei kuitenkaan osaa nimetä vain yhtä henkilöä, kenen kanssa hikoilisi lauteilla mieluiten.

- Olin pettynyt, kun hotellihuoneessani ei ollut tällä kertaa saunaa. Viimeksi, kun vierailin Suomessa, niin minulla oli oma sauna. Voisin saunoa, kenen tahansa kanssa. Pidän saunomisesta paljon, Banks kertoo YleX:lle.

Rumpalilla on saunomisen lisäksi muitakin hyviä muistoja Suomesta. Pulp on nimittäin esiintynyt Turun Ruisrockissa kaksi kertaa. Viimeisin visiitti oli vuonna 2012.

- Ensimmäinen keikka oli veden äärellä Rantalavalla. Iso risteilyalus lipui ohi, aurinko paistoi ja kauniit ihmiset hengailivat meressä keikan aikana. Sellaista keikkailun pitäisi olla aina, Banks sanoo.

Katso Pulp: A Film About Life, Death & Supermarkets -elokuvan traileri alta.

Lue myös:

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali tarjoaa laajan kattauksen musiikkielokuvia – katso trailerit

Lähteet: YleX