Hyppää pääsisältöön

Satellite Stories: Yllätyimme, että Oulusta käsin saimme tällaisen härdellin aikaiseksi

Kansainvälistäkin suosiota saanut oululainen Satellite Stories, soittaa tänä kesänä Ruisrockin lisäksi peräti 17 festarikeikkaa ympäri Eurooppaa.

Satellite Stories

Satellite Storiesilla on jo paljon kansainvälistä keikkakokemusta, vaikka yhtyeeltä tullut vasta yksi albumi.

- Jokainen maa tuntuu olevan aina vähän erilainen ja on sattunut erilaisia keikkakokemuksia. Jos Suomeen vertaa, niin totta kai meillä on täällä kotikenttäetu ja paljon kannatusta, mutta kyllä ulkomaillakin jokaisella keikkapaikalla soitetaan täysillä ja tehdään parhaamme, Esa ja Marko juttelevat YleX:lle.

Yhtyeen suosio vaihtelee maittain ja festareittain. Erityisen suurta hypeä heidän ympärillään on ollut Briteissä.

- Meillä on 18 festarikeikkaa tänä kesänä. Kaikenlaista näkee. Tähän mennessä kaikilla festareilla on ollut paljon porukkaa. Briteistä lähtien ollaan soitettu ja homma toimii todella hyvin. On ollut hyvin vuorovaikutteisia keikkoja. Se on ollut siisti kokea. Festarikeikoilla on vapautuneempi fiilis kuin klubeilla, muusikot sanovat.

Myös kansainvälinen media on huomioinut suomalaisbändin. Erityisesti arvostettu musiikkijulkaisu NME on kehunut yhtyettä.

- Jokainen näkee bändin omalta kantiltaan, ainakin Briteissä on ollut tosi hyvä vastaanotto. Esimerkiksi NME on kirjoittanut paljon hyvää meistä. Olemme yllättyneitä, että Oulusta käsin saamme tällaisen härdellin aikaiseksi. Oulu on ideaali paikka tehdä mitä vaan, eikä kukaan painosta meitä olemaan tietynlaisia, indie-rokkarit fiilistelevät.

YleX raportoi paikan päältä Ruisrockista sekä radiossa että netissä. Uutiset, keikkakuvat sekä hetki hetkeltä päivittyvän liveblogin sekä löydät YleX:n Ruisrock-sivuilta.

Lähteet: YleX