Hyppää pääsisältöön

Roolipeleistä on tullut koko perheen harrastus

Roolipelit ovat yhä enemmän koko perheen harrastus. Espoossa järjestetyssä Ropecon-tapahtumassa oli paljon myös lapsille suunnattua ohjelmaa.

Roolipelaaminen ja larppaus // Kuva: EPA / SWEN PFOERTNER

Nuoruudessaan roolipelejä pelannut sukupolvi on alkanut saamaan lapsia. Sen havaitsi Espoon Ropecon-tapahtumassa, jossa näkyi tänä vuonna paljon pikkuisia jedi-ritareita, prinsessoita, pokemoneja ja animehahmoja, Yle Uutiset kertoo.

Vanhempien mielestä roolipelit toimivat kehittävänä ja hyvänä harrastuksena myös lapselle. Lisäksi roolipelaaminen on perheelle tapa viettää aikaa yhdessä.

- Varsinkin lapset tarvitsevat sitä, että pelissä pystyy eläytymään toisen ihmisen tilanteisiin. Se samalla lähentää perhettä verrattuna siihen, että katsotaan vaikka televisiota, äiti Mirjam Korlee kertoo.

- Jos roolipelejä vertaa tietokonepeleihin, niin roolipeleissä luovuus on astetta laajempaa, kun mukana on hahmoja ja toisia ihmisiä. Se ei ole pelkkää ruudun edessä pelaamista, isä Ville Hoikkala sanoo.

Myös tekijät ovat huomanneet suomenkielisten roolipelien tarpeen. Viime vuonna julkaistu Myrskyn Sankarit oli ensimmäinen kaupallinen lasten roolipeli pariin kymmeneen vuoteen.

Lue myös:

Lautapelejä suunnitteleva Kevin Wilson: Olen rocktähti neljä päivää vuodessa

Lähteet: Yle Uutiset