Hyppää pääsisältöön

Rockin kärkinimiä Suomeen kesällä - Hietaniemeen muun muassa Green Day ja Rammstein

Kolmipäiväisen uutuusfestivaalin ensimmäiset bändijulkistukset ovat Green Day, Thirty Seconds To Mars, Rammstein, Queens Of The Stone Age, Stone Sour ja Kotiteollisuus.

Green Dayn solisti // Kuva: EPA/BRITTA PEDERSEN

Helsingin tapahtumakattaus saa ensi kesälle uuden rockfestivaalin, joka järjestetään Hietaniemen uimarannalla keskiviikkona 26. kesäkuuta ja perjantaista lauantaihin 28.-29. kesäkuuta. Rock The Beach-festivaalille on tulossa tämän hetken suurimpia rockbändejä ja kiinnostavimpia tulokkaita sekä kansainväliseltä että kotimaan musiikkikentältä.

Ensimmäisiä bändikiinnityksiä ovat punkrockin ykkösnimi Green Day, uutta levyään valmisteleva Thirty Seconds To Mars, saksalaistitaani Rammstein, tiukan rock-poljennon taitava Queens Of The Stone Age sekä vaihtoehtorockin kärkiyhtye Stone Sour. Lisäksi kotimaisten artistien puolelta ohjelmistoon on varmistunut jo Kotiteollisuus. Ensimmäisten esiintyjäkiinnitysten myötä kolmen päivän festariliput tulevat myyntiin Lippupalvelusta ja Tiketistä ensi viikon perjantaina 23. marraskuuta. Kolmen päivän lipun hinta on 150 euroa.

- Olemme iloisia päästessämme järjestämään uuden kansainvälisen musiikkitapahtuman Helsinkiin. Olemme innoissamme ensimmäisistä julkistuksistamme ja myös tulevista jutuista, kertoo festivaalin promoottori Scott Lavender Live Nation Finlandista.

Muita esiintyjiä Rock The Beachiin julkistetaan syksyn ja kevään mittaan.