Iida Korhonen
Yle
Musiikkivalokuvaaja Petri Vilénin mukaan ennalta-arvaamattomuus tekee rock-keikan valokuvaamisesta erityisen haastavaa.
Kun lähdetään kuvaamaan keikkaa tai konserttia, ei voi oikein varautua ennalta mihinkään. Tilanteet vaihtuvat nopeasti ja kuvaaja on omien aistiensa varassa.
- Se on sellaista tarkkailua ja hetkeen tarttumista, musiikkivalokuvaaja Petri Vilén sanoo Yle Uutisten haastattelussa.
Keikkakuvaajat joutuvat niin klubeilla kuin festareillakin erilaisten rajoitusten eteen. Yleisenä sääntönä pidetään sitä, että keikan kolmen ensimmäisen kappaleen ajan kuvaaminen on sallittua lavan edestä. Toki poikkeuksia on ja ohjeistukset vaihtelevat bändien ja keikkapaikkojenkin mukaan.
- Joskus allekirjoitettavaksi tulee vastaan tosi uskomattomia sopimuksia, esimerkiksi että tekstin pitää olla tietyllä tavalla aseteltuna kuvan ympärille. Joku vuosi sitten Ruisrockissa Von Hertzen Brothersilla oli hauska sääntö, että heidän kolmea ekaa biisiään ei saa kuvata, mutta loput keikasta saa. Siinä oli bändilläkin pilkettä silmäkulmassa, Vilén toteaa.
Vilénin mukaan keikalla kuvaamista auttaa huomattavasti, kun bändillä on kivaa ja yleisö on fanaattisessa tilassa.
- Toki pitää olla taiteellista silmää, jotta tunnelman saa talteen ja äänen kuulumaan kuvassa. Se on hirveän monen asian summa. Mottona on, että hyvä rock-valokuva haisee hieltä, siitä kuuluu musiikki ja tulee ehkä hieman hengästynyt olo.
Vilénin ja kuuden muun suomalaisen valokuvaajan ottamia teoksia rock-keikoilta on esillä Raision Kirjastotalossa Live N' Loud - Rock valokuvina -näyttelyssä. Keikat on kuvattu Suomessa, mutta kotimaisten rokkareiden lisäksi kuvissa vilahtaa myös kansainvälisiä tähtiä.
Lähteet: Yle Uutiset
