Hyppää pääsisältöön

Robin vetää Nenäpäivän allasbileet Turussa

Nenäpäivä kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi ja yllyttää suomalaisia hauskaan varainkeräykseen. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana.

Robin // Kuva: YleX / Pirita Pykäläinen

Robin tähdittää Nenäpäivän allasfestivaaleja 25. lokakuuta Turun Break Sokos Hotel Caribiassa. Allasyleisöä tanssittamassa ovat myös Vihreät Valot ja Kliff. Tapahtuman juontajina toimivat Ylen Summerista tutut tv-kasvot.

Robin on tuttu Nenäpäivävaikuttaja. Viime vuonna artisti tutustui burundilaisten lasten elämään ja teki Nenäpäivälle Erilaiset-biisin. Vuonna 2012 Robin esiintyi Nenäpäivänä turkulaisen tavaratalon katolta.

Nenäpäivä on neljän viikon kampanja, joka huipentuu Yle TV2:n Nenäpäivä-show'hun, jossa mukana on Suomen kirkkaimpia tähtiä. Nenäpäivää 2014 vietetään 7.11. Nenäpäivä 2013 keräsi reilut 3 miljoonaa euroa. Suomalaisten avulla tuhannet lapset pääsevät kouluun, saavat suojaa hiv-tartunnalta tai nukkuvat yönsä turvassa malariaverkon alla.

Allasfestivaalin lippuja myydään Lippu.fi-sivulla. Liput maksavat 38 euroa + välityspalkkion. Tapahtuman tuotto menee Nenäpäivän hyväksi.

Lue myös:

Muusikot syttyivät normikuva-haasteesta – mukana myös Robin

Robin: Jimin sanoituksia ei tarvitse hävetä

Robin tekee ällistyttävää levymyyntihistoriaa