Hyppää pääsisältöön

Robin Kesäkumibiisistä: En ole liian nuori

Robin esittää tänä vuonna YleX:n Kesäkumibiisin. Artistin nuori ikä on herättänyt kysymyksiä siitä, voiko 15-vuotias laulaa ehkäisystä. YleX Aamun haastattelussa Robin sanoo, ettei ole yhtään liian nuori.

Robin YleX Aamussa // Kuva: Iida Korhonen

Robin ei koe olevansa liian nuori esittämään Kesäkumibiisiä, joka kantaa tänä vuonna nimeä Kesärenkaat.

- Näistä asioista puhutaan jo ala-asteella ja tietenkin myös kaveriporukassa. Minusta en ole yhtään liian nuori.

Ennen Kesäkumibiisin tekoa, Robin kävi keskustelua YleX:n, managerinsa sekä vanhempiensa kanssa siitä, kannattaako Kesäkumi-kampanjan tunnuskappaletta lähteä tekemään.

- Pohdittiin yhdessä ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä tähän kannattaa lähteä mukaan. Pidin itsestään selvänä, että biisi kyllä tehdään.

Robin kertoo, että hänen vanhempansa suhtautuivat Kesäkumibiisin tekemiseen hyvin positiivisesti.

- Se ei ollut mikään kynnys heille.

Kesärenkaat kappale kuullaan ensimmäistä kertaa YleXPopissa Oulussa 31.5. Katso teaser-pätkä Kesärenkaat-biisistä.

Lähteet: YleX Aamu