Hyppää pääsisältöön

Redrama neuvoo: Näin Yhdysvalloissa kannattaa puhua Suomesta

Redraman mukaan Yhdysvalloissa tunnetaan Skandinavia, muttei Suomea.

Redrama // Kuva: Julius Konttinen

Redraman uudella Reflection-albumilla on useita nimekkäitä yhdysvaltalaista vierailijoita. Räppärin hittibiisillä Clouds laulaa Backstreet Boys -poikabändin A.J. McLean ja uudella Let Go sinkulla kuulaan laulaja Kristinia DeBargea. Redrama on ollut itse Yhdysvalloissa muun muassa Redraman video kuvattiin jenkkivankilassa – ensi-ilta YleX:ssäja tietää, miten siellä kannattaa puhua suomalaisuudesta.

- On oppinut, että siellä kannattaa käyttää sanaa Skandinavia. Kun sanoo, että olen Suomesta eli Skandinaviasta, tulee heti pisteitä. Muuten siellä luullaan, että Suomi on jossain Kazakstanin vieressä, Redrama kertoo.

Räppärin mukaan yhdysvaltalaisten mielikuvissa Skandinaviasta tulee tyylikästä musiikkia ja muutenkin hienoja juttuja.

- Ja tietenkin Ikea, Redrama nauraa.

Redrama on haastattelussa YleX Himotuimmat -ohjelmassa lauantaina 8. maaliskuuta. Kuuntele YleX Himotuimmat lauantaisin 11–13.

Lue myös:

Jenkkiartisti Kristinia DeBarge hehkuttaa Redramaa: Voisi menestyä Amerikassa

Lähteet: Himoartistihaastattelu