Hyppää pääsisältöön

Redrama: Backstreet Boys kyllä ymmärtää asemansa

Redrama uskoo, että Backstreet Boys -yhtyeen jäsenet alkavat ottaa etäisyyttä bändiinsä.

UMK-tuomari Redrama // Kuva: Tom Hakala / Anatom Pictures

Backstreet Boys -yhyteen In A World Like This -kiertue saapuu Helsinkiin 7. maaliskuuta. Redrama on pestattu lämmittelemään keikkaa. Räppärin mukaan poikabändi ymmärtää, että iso osa yleisöstä suhtautuu bäkkäreihin humoristisella nostalgia-asenteella.

- Uskon, että he rupeavat pikkuhiljaa itsekin tajuamaan sen. Monet bäkkäreistä työstävät myös soolomusiikkia ja alkavat ottaa etäisyyttä Backstreet Boysiin. Onhan se ihan tervettäkin, Redrama toteaa YleX:lle.

Backstreet Boys -bändin AJ McLean laulaa Redraman Clouds-kappaleella ja miehet ovat työstäneet yhdessä myös soolomusiikkia McLeanille. Räppäri kehuu McLeania intohimoiseksi muusikoksi, joka säveltää jatkuvasti kappaleita omaksi ilokseen.

- Kyllä AJ:stä huomaa, että hän on elänyt aika erikoista elämää nuorena. Kaverilla on saattanut jäädä joku kehitysvaihe välistä, mutta niin on ehkä minullakin, joten tulemme hyvin juttuun, Redrama nauraa.

Backstreet Boys -bändin kulta-aikaan 1990-luvulla Redrama ei fanittanut yhtyettä – ainakaan julkisesti. Räppäri myöntää fiilistelleensä salaa bändin balladikappaleita.

- Luukutin yksin kotona esimerkiksi I Want it That Way -biisiä täysillä. Jos kavereita oli paikalla, bäkkäreitä piti tietysti haukkua, Redrama muistelee.

Redrama on haastattelussa YleX Himotuimmat -ohjelmassa lauantaina 8. maaliskuuta. **Lähetyksessä selviää, miksi Redrama lähtee speedo-ostoksille. Katso alta räppärin himolupausvideo.


Äänestä YleX Himotuimmat -listalla ja kuuntele ohjelma lauantaisin 11–13.

Lue myös**

Redrama lämmittelee Backstreet Boysia Helsingissä

Redrama neuvoo: Näin Yhdysvalloissa kannattaa puhua Suomesta

Lähteet: YleX Himotuimmat