Hyppää pääsisältöön

Rankka halloween: Zombie kärähti rattijuoppoudesta

Yhdysvalloissa zombieksi pukeutunut nainen on jäänyt kiinni rattijuoppoudesta kahdesti muutaman tunnin sisällä.

Kuvan zombie ei liity rattijuoppotapaukseen. // Kuva: EPA / ERIK S. LESSER

New Yorkin osavaltiossa, Rochesterissa, zombieksi
naamioituneen 26-vuotiaan naisen halloweenin juhlinta on ilmeisesti alkanut jo
hyvissä ajoin, ja varsin sekavissa merkeissä: auton rattiin hypännyt humalainen
zombie on jäänyt nimittäin poliisille kahdesti kiinni rattijuoppoudesta, vain
kolmen tunnin sisällä.

Poliisi nappasi humalaisen zombien tien päältä aamuyöllä viime
lauantaina. Poliisi kiinnitti huomiota naisen autoiluun, koska hän oli unohtanut
ajovalot pois päältä. Humalainen zombie vietiin poliisiasemalle, jossa hänelle
nostettiin syyte rattijuoppoudesta.

Tämän jälkeen naisen ystävä kävi hakemassa hänet, mutta
humalainen autoilu ei päättynyt tähän: noin kaksi tuntia myöhemmin poliisit havaitsivat
zombiekuljettajan taas auton ratissa.

Poliisin mukaan nainen oli palaamassa kotiinsa läheisen
baarin zombiebileistä. Humalainen kuljettaja päätyi myös perinteikkääseen pidätyskuvaan zombiena.

Lähteet: Msn news, Democrat & Chronicle