Hyppää pääsisältöön

Raaka ja verinen uni synnytti Jujun K-18-videon – ensinäytössä YleX:ssä

Raju uni puukottajasta ja kiduttamisesta toimi uuden musiikkivideon pohjana. Juju kertoo, miten ulosti unessa pois sisälleen ommellun puukon.

Jujun Tuskaa-video.

Räppäri Jujun uusi musiikkivideo Tuskaa on ensinäytössä YleX.fi:ssä. Video ei sovi herkimmille ja se on kielletty alle 18-vuotialta raa'an väkivaltakohtauksen takia.

Juju kertoo YleX:lle saaneensa idean videoon unesta, jonka hän näki
tultuaan ystävän pettämäksi. Unessa tumma hahmo puukotti yllättäen Jujua
mahaan.

- Se sattui hirveästi. Tuska ei kuitenkaan loppunut tähän. Olin
täysin halvaantunut ja hahmo tunki puukon kokonaan mahani sisään ja
ompeli haavan kiinni niin, että puukko jäi sisälleni, Juju kertoo.

Raa'an väkivallan jälkeen unessa tapahtui yllättävä käänne.

- Hahmo alkoi kutittaa minua ja rupesin nauramaan. Hirveintä tässä
oli se, että aina, kun nauroin, puukko sisälläni raastoi sisäelimiäni
riekaleiksi.

Juju kertoo, että tilanne unessa oli tuskan ja naurun sekamelskaa.

Mikäli
unen tähän astiset vaiheet eivät ole saaneet oloasi tukalaksi, ehkä
seuraava saa. Juju nimittäin kertoo tajunneensa, että tilanteesta ei
selviä itkemällä tai nauramalla.

- Tajusin, että ainoa keino
selvitä tilanteesta, on ulostaa puukko ulos. Istuin pöntölle ja sitä voi
vain kuvitella, mitä kipua se tuottaa, kun puukko lipuu ulos sieltä.
Lopulta sain puukon ulos ja koin valtavan helpotuksen.

Juju
kertoo, että uni on ollut hänen alitajuntansa tuotosta, kun hän on
käynyt läpi petoksen aiheuttamia tunteita vertauskuvien kautta. Koska
ikävää kokemusta ei päässyt pakoon, se oli kohdattava kivun ja naurun
kautta, räppäri miettii.

- Lopulta se oli vain hyväksyttävä, annettava anteeksi ja mentävä eteenpäin, Juju sanoo.