Hyppää pääsisältöön

Pyhät Tepot hajoaa: Emme jaksa enää sekoilla

Sekoilustaan tunnettu Pyhät Tepot aikuistui ja päätti laittaa pillit pussiin.

Pyhät tepot // Kuva: Popgee

Pyhät Tepot on päättänyt lopettaa uransa, koska bändi kyllästyi sekoiluun. Poppoo soittaa viimeisen keikkansa Helsingin Bar Bäkkärissä 9. marraskuuta.

- Siinä kävi niin, ettemme jaksaneet enää sekoilla. Se ei tuntunut enää kivalta ja päätettiin tehdä muita juttuja. Voisi sen niinkin sanoa, että olemme aikuistuneet ja muuttaneet elämäntapoja, yhtyeen keulakuva Sipe Sontaläjä kommentoi YleX:lle.

Sontaläjä on myös kyllästynyt taiteilijanimeensä ja sen tuomiin mielikuviin itsestään.

- Sontaläjä on dead viimeisen keikan jälkeen. En ole oikein ikinä halunnutkaan olla sellainen Sontaläjä-äijä. Se jäi vahingossa, kun joskus kahdeksan vuotta sitten perustettiin bändi. Kerran yritin sitä vaihtaakin, mutta ei se tuntunutkaan kovin fiksulta, laulaja kertoo.

Pyhät Tepot -yhtyeen uran huippuhetkiin kuuluvat festarikeikat ja bändi lupaa viimeisen keikkansa olevan kreisi.

- Siitä tulee tunteellinen ilta. Viimeisestä keikasta tulee hullu! Sen jaksaa vielä sekoilla, Sipe sanoo.

Tepot aikovat pysyä ystävinä vielä bändin hajoamisen jälkeenkin ja jatkaa musiikin parissa.

- Meillä on uusia projekteja tulossa. Siirryn soolouralle ja kitaristi Makke tulee soittamaan mun uuteen bändiin. Rokkimeininki pysyy, mutta soitetaan paremmin, Sontaläjä kertoo uudesta Zamorano-nimisestä projektistaan.

Rumpali Gustavo sen sijaan on jo liittynyt Rendez-Vousin riveihin.

Lue myös: Viinakramppeja ja juopottelua - nuori suomirokkari vaihtoi alkoholin jalkapalloon

Suomalaismuusikko rikkoi raittiuslupauksensa – ryyppyputki

Katso kuvat YleXPop-klubilta!

Katso alta yhtyeen Me muutetaan Lontooseen -musavideo, joka on varsinainen sekoilun taidonnäyte.

Lähteet: YleX